Söderberg komas, Eriksson neljäs Savon sydämessä
Loukkaantumisten värittämät karsinnat muokkasivat tuloksia, sekä Santtu Tiainen että Harri Kullas joutuivat jättämään kisan kesken. Kilpailun voitti Antti Pyrhönen, yllätys kakkonen oli Teemu Lehtinen jättäen Ludde Söderbergin kolmanneksi ja Toni Erikssonin neljänneksi.
Siilijärven Hamulassa ajetussa SM-supercrossin kolmannessa osakilpailussa taisteltiin SM-pisteistä verisesti. Päivää värittivät rajut loukkaantumiset. Kotiradallaan ajanut Santtu Tiainen kaatui pitkäksi menneen hyppynsä aika-ajoissa ja loukkasi samalla vasemman polvensa.
”Polvesta otetaan magneettikuvat maanantaina, jolloin selviää kuinka paha vamma on kyseessä. Mutta sen verran kova tälli oli, että tämä kausi taitaa olla tässä”, kommentoi Tiainen palattuaan Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
A karsintaerän alku oli myös dramaattinen. Ensimmäisen kierroksen toisessa mutkassa joukon ollessa yhä kasassa Harri Kullas jätti pattisuoran päässä tuplan hyppäämättä ja käänsi sisäkurviin Toni Erikssonin eteen. Eriksson ei ennättänyt korjata ajolinjaa ja Kullas loukkasi vasemman kätensä kuljettajien törmäyksessä.
”Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ennättänyt korjata tilannetta. Tällaiset loukkaantumiset ovat erittäin harmillisia, toivottavasti Harri palaa pian”, last changen kautta finaaleihin päätynyt Eriksson kommentoi.
Finaalien ehdoton ykkönen oli Antti Pyrhönen. Kilpailu kakkossijasta käytiin Teemu Lehtisen ja Ludde Söderbergin kesken.
”Teemu ajoi hyvin. Yritin kaikkeni ja sen myötä tein virheitä, jotka pitivät puhtaasi ajaneen Teemun edelläni,” kehui Söderberg tamperelaista Lehtistä.
Toni Eriksson sijoittui neljänneksi finaaleissa.
Teksti: Ice1Racing tiedotus
Kuva: Xracing