Kullas kolaroi, Söderberg 25.

MX2-luokan toisen erän lähtö. MX2-luokan toisen erän lähtö.
Ludde Söderberg. Ludde Söderberg.

MX2-luokan toisen erän lähtö ei sujunut Harri Kullakselta ensimmäisen erän tavoin. - Lähtö oli aika huono, mutta onnistuin nousemaan kuitenkin alussa muutaman sijoituksen. Muutenkin ajo kulki erän alussa, toisin kun ensimmäisessä erässä, Kullas kertoi.

Erän puolen välin tietämissä Kullas joutui kuitenkin kolariin. - Hyppäsin yhdestä alamäen tuplasta ja alastulossa oli kaatunut kuljettaja. Keltaisia lippuja en nähnyt, enkä myöskään ehtinyt väistämään kaatunutta kuljettajaa. Kaaduin siinä rytäkässä itsekin ja löin pääni lujaa. Kun lähdin jatkamaan, aluksi hieman huimasi ja päätin vaan ajaa varman päälle maaliin.

Avausviikonloppu ei mennyt aivan Kullaksen suunnitelmien mukaan.- Olen pettynyt oikeastaan molempiin eriin täällä. Vauhdin puolesta pystyisin varmastikin ajamaan kovilla radoilla kahdeksan parhaan joukkoon, mutta tänään se ei onnistunut. Luokan kärki menee kuitenkin niin kovaa, että siihen vauhtiin ei ole mahdollisuuksia, Kullas päätti.

Söderbergillä parempi erä

Ludde Söderbergin toinen erä meni hieman ensimmäistä paremmin. - Erän alku meni kohtuullisen hyvin ja ajo tuntui hyvältä. Sitten erän puolessa välissä keskittyminen herpaantui ja vauhti putosi, lopussa meno kuitenkin hieman parani. Oli vaikeata stempata itseä, kun edessä olijat menivät kaukana, kuten myös takana tulijat, Söderberg kertoi.

Vantaalaisen uran ensimmäisen MM-viikonlopun saldona oli sijoitukset 32 ja 25. - Olisi ollut mukava jos viikonloppu olisi mennyt paremmin. Eilisen rajun kaatumisen jälkeen olisi koko kausi voinut loppua ja siitä huolimatta ajoin kisan maaliin. Kun otan huomioon kipeän jalan ja elämäni ensimmäisen MM-osakilpailun, olen kohtuullisen tyytyväinen viikonloppuun.

Söderberg odottaakin jo kahden viikon kuluttua ajettavaa Valkenswaardin osakilpailua. - Hiekkaradoilla odotan olevan pisteillä ja odotankin innolla seuraavaa osakilpailua.

MX2-luokan toisenkin erän voitti Ken Roczen, perässään Tommy Searle ja Jeffrey Herlings.

MX1-luokan toisen erän voittoon ajoi tiukan taistelun jälkeen Glement Desalle, jolle Steven Frossard hävisi vain muutaman pyörän mitan. Jonathan Barragan oli erän kolmas.

Jani Hovi