Coenen dominoi Espanjassa

Kuva
Juan Pablo Acevedo
Lucas Coenen antoi muille ajonäytöksen Espanjassa ja siirtyi samalla MM-sarjan kärkeen.

Motocrossin MM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin tänään Espanjassa. Andalusian GP Almontessa tarjosi kuljettajille vaativan kilpailun, jossa pehmeä hiekkarata näytti enemmän hollantilaiselta radalta, kuin perinteiseltä espanjalaisradalta.

MXGP-luokan ensimmäisessä erässä Tom Vialle otti holeshotin ennen Coenenia ja Jeffrey Herlingsiä. Kärjessä nähtiin alkuun tiukkaa taistelua, kun Coenen, Vialle ja Herlings ajoivat lähes rinta rinnan. Coenen nousi lopulta kärkeen ja alkoi kasvattaa eroa kierros kierrokselta.

Herlings pääsi toiseksi Viallen ohi, mutta ei pystynyt vastaamaan Coenenin vauhtiin raskaalla hiekkaradalla. Ero kasvoi tasaisesti yli kymmeneen sekuntiin ja lopussa jo yli 14 sekuntiin, kun Coenen pystyi jopa säästelemään voimiaan toista erää varten. Romain Febvre haastoi Viallea kolmannesta sijasta ja ottikin lopulta viimeisen palkintokoropaikan. Maxime Renaux oli neljäs ja Vialle viides. Tim Gajser oli kuudes.

Oriol Oliver nappasi toisen erän startin nimiinsä, mutta menetti kärkipaikan nopeasti Coenenille, joka aloitti ensimmäisen erän kaltaisen näytöksen, ottaen suvereenin voiton. Herling nousi parin kierroksen jälkeen toiseksi, mutta ei mahtanut mitään Coenille. Samaan aikaan takaa ei tullut myöskään uhkaa, joten Herlings sai ajaa varsin rauhallisen erän. 

Febvre ajoi kolmantena, mutta kaatui rajusti kun Gajser ajoi hänet kiinni ja ryhtyi ahdistelemaan ranskalaista. Febvre haukkoi pitkään henkeä radan pinnassa, ennen kuin hänet talutettiin radalta pois. Gajser ajoi kolmanneksi, Adamo neljänneksi ja Calvin Vlaanderen viidenneksi. Sarjakärjen punaisella kilvellä Espanjassa ajanut Vialle oli erän seitsemäs.

Gajser oli päivän totaalin kolmas, edellään voittaja Coenen ja toiseksi sijoittunut Herlings.

McLellan voittoon ja pistekärkeen

MX2-luokassa 21-vuotias Camden McLellan nappasi uransa ensimmäisen GP-voiton ja samalla hän toi Etelä-Afrikalle ensimmäisen GP-voiton sitten vuoden 2008, jolloin Tyla Rattray juhli voittoa. McLellan ajoi ensimmäisessä erässä toiseksi ja voitti toisen erän. Simon Längenfelder oli totaalin kakkonen ja Sacha Coenen kolmas. Voittajan tiimikaveri Guillem Farres huudatti kotiyleisöä ensimmäisessä erässä ottaen voiton. Valitettavasti espanjalainen joutui keskeyttämään toisen erän tekniikkamurheiden vuoksi.