Puotsaari viikonlopun suomalaisnimi Virossa

TallinnaGP kaasuteltiin MM-esikilpailuna, sillä kilpailun järjestäjien mukaan ensi vuonna Tallinnassa ajetaan enduron MM-sarjan osakilpailu. Samalla kilpailussa jaettiin Viron mestaruussarjan pisteitä.

Rannar Uusna ajoi molempina päivinä yleiskilpailun voittoon. Lauantaina Aigar Leok oli toinen ja Martin Leok kolmas. Sunnuntaina Aigar Leok oli jälleen kakkonen, mutta kolmanneksi nousi Veiko Rääts.

E1-luokassa Hermanni Haljala oli paras suomalainen, ajamalla lauantaina kolmanneksi ja sunnuntaina neljänneksi. E2-luokassa Markus Michelsson oli puolestaan molempina päivinä kolmas. V40-luokassa saatiin puolestaan Suomeen kaksi luokkavoittoa, kun Juha Puotsaari kaasutteli molempina päivinä ykköseksi.

Myös nuorissa Suomeen tuli yksi päivävoitto, kun Kosti Kirjavainen ajoi lauantain voittoon. Sunnuntaina Kirjavaisen kisa jäi kesken. V50-luokassa Jari Mutikainen ajoi lauantaina toiseksi ja sunnuntaina kolmanneksi. Jarmo Aitta kuittasi puolestaan sunnuntaina kakkossijan ja lauantaina kolmossijan.

Täydelliset tulokset:
https://enduro.ee/results/index.php?event=28&day=2&class=0&club=0&team=0

Xracing