Svärd pistekakkosena Italian osakilpailuun

Hugo Svärd lähtee metsästämään hyviä MM-pisteitä Italiasta. Kuva: Kari Salminen Hugo Svärd lähtee metsästämään hyviä MM-pisteitä Italiasta. Kuva: Kari Salminen

Enduron MM- sarja jatkuu tänä viikonloppuna kauden kolmannella kilpailuviikonlopulla Italian Spoletossa Rooman yläpuolella. Hugo Svärd starttaa kilpailuviikonloppuun pistekakkosena Youth- luokassa ja debyytti kauttaan MM-sarjassa ajava Svärd tulee varmasti tiukasti taistelemaan palkintokoroke paikoista. E2- luokassa Henric Stigell hyökkää viikonloppuun pisteiden viidenneltä sijalta. Stigell on ollut harjoittelemassa Italiassa viimeiset kaksi viikkoa ja tähyää myös tiukasti podium-sijoituksia.

Pohjolalla kilpailu väliin

Espanjan osakilpailussa siirtymällä olkapäänsä loukannut Eemil Pohjola joutuu jättämään Italian osakilpailun väliin, mutta palaa takaisin sarjaan Unkarin osakilpailussa kesäkuun puolessa välissä.

Hellsten jatkaa tehdastiimin väreissä

Antti Hellsten jatkaa Espanjan osakilpailun tavoin tehdastiimin väreissä myös Italiassa Enduro GP-luokassa. Hellsten on kahden viikonlopun jälkeen hienosti pisteissä kolmantena.

Kytönen Motorsport tiedotus