Dungey lopetti uransa
16.5.2017 - 21:25
Dungey voitti reilu viikko sitten kolmannen peräkkäisen ja yhteensä neljännen supercrossmestaruuden. Yhteensä 34 supercrossvoittoa ottanut Dungey kruunattiin kolme kertaa myös 450-kuutioisten ulkosarjan mestariksi. Juuri päättyneessä lehdistötilaisuudessa Dungey ilmoitti, että lopettaa uransa tähän paikkaan, eikä osallistu viikonloppuna käynnistyvään Amerikan ulkosarjaan.
- Rakastan ajamista ja kilpailemista, mutta tunnen sydämessäni, että minun on aika lopettaa kilpaileminen. Olen saavuttanut urallani paljon enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella tai haaveilla, Dungey kertoi.
Xracing