Kausi käyntiin Puolasta
Vuonna 2015 Suomessakin vieraillut sarja käynnistyy reilun viikon kuluttua Puolasta. Siellä sarjan historian tunnetuin kuljettaja Taddy Blazusiak saa varmasti kotiyleisöltä mahtavan tuen ja hän lähteekin kilpailuun yhtenä suurimpana suosikkina. Huhujen mukaan sarja jäisi Blazusiakin viimeiseksi hänen pitkällä urallaan, joten puolalaiselle kelpaa varmasti vain mestaruus.
Suurimpina suosikkeina sarjaan starttaavat kuitenkin juuri Amerikan Endurocross-sarjan mestaruuden voittanut Colton Haaker ja raketin lailla extreme-enduroiden huipulle noussut Jonny Walker. Kärkitaistelussa mukana nähdään varmasti myös Mario Roman ja Alfredo Gomez. Tällä kertaa sarjassa nähdään myös virolaista väriä, kun Rannar Uusna on mukana ainakin kauden avauksessa, johon on ilmoittautunut tähän mennessä 17 kuljettajaa.
Puolan jälkeen kuljettajat suuntaavat Saksaan, jossa sarja jatkuu 7. tammikuuta. Kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan maaliskuussa. 4. päivä Espanjassa ja 18. päivä Ranskassa.
Superenduro MM-sarja 2016-2017
10.12.2016 Krakova, Puola
07.01.2017 Riesa, Saksa
04.03.2017 Bilbao, Espanja
18.03.2017 Albi, Ranska
Xracing