Keljo, Numminen ja Weckman Kuopion valtiaita
Päivän toiset erät vietiin Kuopiossa läpi hienoissa olosuhteissa ja runsaan yleisön edessä.
MX2-luokassa aika-ajojen nopein kuljettaja Jere Haavisto sai toiseen erään pyöränsä kuntoon ja pääsi myös puomin taakse. Startin jälkeen kärkeen ryntäsi kuitenkin Jami Numminen, perässään Juuso Matikainen ja Roni Salin. Haaviston osalta peli päättyi jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, kun hän kaarsi varikolla oikaisemaan ilmeisesti kaatumisessa vääntynyttä pyörää.
Kärjessä Numminen ajoi nopeasti sekunnin eron Matikaiseen. Emil Silander nousi kolmanneksi, Teemu Lahtinen neljänneksi ja Waltteri Koskinen viidenneksi.
Hieman erän puolen välin jälkeen Numminen teki pienen virheen ja Matikainen nousi kärkeen. Kärkikaksikko oli jo selkeässä karusta perässä tulevasta kolmikosta: Silander, Santeri Kinnunen ja Kim Savaste. Kinnunen oli noussut tässä vaiheessa tämän letkan kärkeen kolmanneksi ja Savaste neljänneksi.
Kilpailun kolmanneksi viimeisellä kierroksella kärjessä tapahtui muutos, kun Numminen nousi kärkeen. Hän ei paikkaansa luovuttanut enää, vaan ajoi voittajana maaliin. Matikainen oli toinen ja Kinnunen kolmas. Savaste ajoi neljäntenä maaliin ja Silander viidentenä.
Numminen otti päivän kokonaiskilpailun voiton, ennen Matikaista
Keljo pistejohtoon
1-luokan toisen erän startin otti nimiinsä jälleen Mauno Hermunen, saaden peräänsä Toni Erikssonin ja Harri Yli-Villamon. Eriksson ohitti Hermusen ensimmäisellä kierroksella ja Hermusen epäonneksi hän vielä kaatui toisella kierroksella, pudoten useita sijoja.
Kärjessä Eriksson teki muihin nopeasti parin sekunnin eron. Toiseksi nousi Teemu Keljo, ennen Yli-Villamoa, Pääkköstä ja Mannista.
Tilanne vaikuttikin jo vakiintuneelta, kunnes Yli-Villamo kaatui Pääkkösen ahdistellessa häntä. Eriksson ajoi selvään voittoon, noin 20 sekunnin erolla ennen Keljoa. Pääkkönen oli kolmas, Manninen neljäs ja Joni Roos viides.
Päivän kokonaiskilpailun voittoon luokassa ajoi Keljo, ennen Erikssonia ja Pääkköstä.
Weckman ykkönen
MXC/A-luokan toinen erä oli ensimmäisen toisinto. Emil Weckman otti voiton, ennen Mauno Niemistä ja Kimi Koskista. Tämä kolmikko oli myös päivän kokonaiskilpailun kärki.
Xracing