Huomioita Riihimäeltä
Kauden viimeinen enduron SM-viikonloppu kaasuteltiin Riihimäellä, jossa jaettiin myös kaksi viimeistä Suomen mestaruutta. E3 –luokassa Roni Nikander lähti kisaviikonloppuun reilussa pistejohdossa ja varmista mestaruuden odotetusti jo lauantaina.
U20 –luokan mestaruus ratkesi vasta sunnuntaina ja jo toisen kerran peräkkäin siitä tuli varsinainen jännitysnäytelmä. Tällä kertaa mestaruus ratkesi valitettavasti ennen kilpailun loppua, Antti Hännisen kaatuessa ja joutuessa keskeyttämään kilpailun. Näin ollen Joni Kaivolainen ajoi mestariksi.
Tiedotus ontui
Riihimäellä osataan perinteisesti tehdä kilpailuja, niin kuin tälläkin kertaa. Mutta yhteen enduron perisyntiin sorruttiin myös Riihimäellä, nimittäin yleisön tiedottamatta jättämiseen. Ennen kilpailua tietoon tuli se, että Agan maastokoe olisi yleisöpätkä ja myös Karhin seudulla on erikoiskoe. Mutta missään vaiheessa ei julki tullut minkäänlaista aikataulua, koska kuljettajat olisivat esimerkiksi tällä yleisöpätkällä.
Myöskään reittikarttaa ei kuljettajille ollut etukäteen ja syy oli ilmeisesti se, että kuljettajien ei haluttu menevän kävelemään kilpailun ykköspätkää, jonne ei myöskään haluttu yleisöä. Lähtökohtaisesti kuljettajille pitäisi tuoda tietoon missä pätkät ovat, sillä he kuitenkin niitä käyvät kävelemässä, kuten nykypäivään kuuluu. Nyt kuljettajat soittelivat toisilleen ja kyselivät ennen kisaa pätkän sijaintia, jotta pääsivät kävelemään sitä. Osa kuljettajista tiesi sijainnin ja osa ei, joten kuljettajat laitettiin eriarvoiseen asemaan jo ennen kilpailua.
Ja lisäksi yleisölle pitäisi julkisesti kertoa mihin aikaan kuljettajat ovat yleisöpätkällä ja myös muilla pätkillä. Tämä tieto oli käsiohjelmassa, mutta käsiohjelman myyntipaikkoja ei ollut missään etukäteen tiedossa. Enkä itse tiennyt kilpailun aikanakaan, mistä niitä saa.
Kilpailun taso
Nyt kun on runsaasti pohdittu tulevia luokkajakoja, on hyvä huomioida kolme asiaa Riihimäeltä, mitkä tähän asiaan vaikutta:
- SM3 –luokassa ajoi lauantaina maaliin 14 kuljettajaa (starttasi 17) ja sunnuntaina 10 (starttasi 16) kuljettajaa. Sunnuntaina ensimmäisen ja luokan kymmenennen kuljettajan ero oli 37 minuuttia, tämä tekee prosenteissa 45%.
- SM1 –luokassa lauantaina kisaan starttasi 23 kuljettajaa ja sunnuntaina 18 kuljettajaa, joista 15 pääsi maaliin. Eli kaikki sunnuntaina maaliin päässeet sai SM-pisteitä.
- Lauantaina U20 –luokan kolme nopeinta kuljettajaa Antti Hänninen, Lari Jukola ja Joni Kaivolainen olisivat olleet SM1 –luokassa sijoilla 2, 3 ja 6 . Sunnuntaina U20 –luokan kolme nopeinta kuljettajaa Jukola, Kaivolainen ja Henri Partti olisivat olleet SM1 –luokassa sijoilla 1, 2 ja 7.
Tällä hetkellä meidän olisi hyvä myöntää itsellemme, että Suomessa ei yksinkertaisesta riitä kuljettajia tarpeeksi neljään SM-luokkaan. Kuljettajamäärät ovat pieniä ja tasoerot ovat suuria, ja nämä asiat syövät uskottavuutta lajilta. U20 –luokan kuljettajat osoittivat myös sen, että 125 –kuutioisella pyörällä näyttää ehtivän mainiosti 250 –kuutioisten nelitahtisten vauhtiin. Ja tämä taas kyseenalaistaa uuden 125 –luokan tarpeen.
Xracing