Motocrossin aloitus

Kirjoittaja: ARTO AHLSTENei siitä mitään kunnon paineita tuu vaan sellane pieni mille ei voi mitään, kun tahtoo olla parempi ku muut.

Kirjoittaja: Miika SavoNii ei niitä paineita siitä koululiikunnasta kannattaisi ottaa. Opettaja ei saisi antaa numeroa pelkästään sen perusteella kuinka hyvä on, vaan pikemminkin miten omaksuu erilaiset liikuntamuodot, kuinka paljon yrittää liikuntatunneilla ja ylipäänsä miten suhtautuu liikkatunteihin ja liikkumiseen/urheilemiseen. Jos nämä kohdat toteutuvat, täytyisi liikunnasta saada kiitettävä vaikka ei kuuluisikaan paikalliseen jalis- tai lätkäseuraan taikka olisi jossakin lajissa muita selkeästi parempi. Ja toisaalta ei sellaiselle kaverille joka on todella lahjakas liikunnallisesti, mutta joka ei yritä tosissaan liikuntatunneilla, pitäisi sitä kiitettävää antaakaan.
Eihän kaikkea voi osatakaan ellei opettele...

Kirjoittaja: ARTO AHLSTENonhan se koululiikunta aika monipuolista nykyään kun löytyy kaikkea biljardista-sisäfutikseen. onhan kaikki lajit ihan ok, mutta siitä tulee vähän paineita jos ei oo ihan kuningas joka paikassa ja opettaja kattoo ja arvioi. enskan ohella tulee käytyä salilla ja käytyä joskus harvoin juoksemassa(koulu ei mitenkään vaikuttanu näihin). hiihtäminenki on kivaa mutta ei vastatuleen :D

Kirjoittaja: Miika SavoKoululiikunta on tosiaan junnuille yksi ensimmäisistä ja keskeisistä jutuista, joka vaikuttaa liikunnalliseen kiinnostukseen. Usein lisäävästi. Kaveripiirillä on myös vaikutusta. Omatkin liikuntamaikat oli niitä vanhemman koulukunnan edustajia, jotka kannattivat perinteisiä lajeja kuten yleisurheilua, pesäpalloa, maastohiihtoa, jalista ja lätkää sekä voimailu. Näkisin kuitenkin että näin pitääkin olla. Siis tarkoitan että vielä nykyäänkin kaikkien nuorten pitää ainakin jossain vaiheessa kokeilla myös perinteisiä urheilulajeja eikä narista maikalta kun ei urheilla sitä "omaa lajia". Tämän kautta tulee sitä monipuolisuutta ja ymmärrystä siitä kuinka kroppaa voi kehittää ja harjoittaa siinä vaiheessa kun se oma laji sitten löytyy, olkoon sitten mikä tahansa. Moni ikäiseni on varmasti harrastanut useaa eri urheilulajia, ja uskon että siitä on varmasti hyötyä. En pysty todistamaan onko nykyään liikunta liian yksipuolista, mutta ainakin koululiikunnan luonne on muuttunut ja lajien kirjo on hieman muuta kuin perinteistä. Liikunta on ehkä hieman leikkimielisempaa ja opettajat antavat liiaksi narua koululaisille. Eli koululaisille annetaan vapaammin valinnan vaihtoehtoja.
On myös aivan selvää että jos aikoo endurossa tai motocrossissa huipulle, on jossain vaiheessa tehtävä töitä oman fysiikan eteen. Ja mikäpä on parempi harjoittelumuoto kuin nämä perinteiset lajit (juoksu, hiihto, kuntosali).
No joo eihän ketään voi pakottaa tekemään mitään mikä ei kiinnosta, mutta monipuolinen liikunta olisi jokaisen parhaaksi tulevaisuuden kannalta.

Kirjoittaja: ARTO AHLSTENkyllä koulun liikka on välillä niin kuivaa, että huhhuh. Itseäni ei ainakaan jaksa kiinnostaa koulun liikunnassa muu kuin salibandy, pesis ja lätkä, yleisurheilu nyt just menee. Sisäfutis sun muut ei jaksa innostaa. Koko talvi on melkein lätkää, onneksi on tullu vähän hpk:ssa pelattua, niin talvi menee mukavasti.

Meijän koulussa on ainaki näitä liikuntapäiviä ja crossi/enska harrastajiakin on ainakin kai nyrkillisen verran. Moottorikerhosta varmaan löytys varmaan pari tyyppiä, jotka lähtisi valvojiks esim. spoori ajelulle talvella. Tässäkin olis mukava lisä koulun liikuntaan ja liikuntapäivään ;)

Vois kyllä ehdottaa liikanmaikalle, mutta tuskin ymmärtää.

Kirjoittaja: Jukka OittinenNo väkisin ei pikkupoika/-tyttö aja rossia..Mutta moni varmaan haluaisi saada mahdollisuuden koittaa rajojaan jo pikkuimmeisenä.

Kirjoittaja: Pentti RaittilaAika lailla laajasta asiasta on tässä edellä kysymys. Kuitenkin tämä nuoren sitoutuminen lajiin on kai se ihan oleellinen asia. Kilpailu urheilullisesti lahjakkaista nuorista on ihan hyvää ja toivottavasti kaikki löytävät sen oman lajinsa. Mielestäni ei voi ihan niin aliarvioida koulujen liikunnan opetusta, kuin edellä on tehty. Kyllä se "luonto tikanpojan puuhun vetää" , ja jos vaan annetaan mahdollisuuksia monipuoliseen harjoitteluun on varmaan tulos kaikinpuolin paras? :) Pappa

Kirjoittaja: JUKKA HYÖKKITää on muuten hyvä aihe. Siis tämä lajien valinta ja harrastaminen sekä vanhemmat(rahoittajat) versus lapset(harrastajat). Itse muistan kuinka moni lupaava kilpa- ajaja poistui baariin tai muiden aktiviteettien pariin kun oli päässyt vartuttuaan irti "isällisestä valmennuksesta", ajettuaan tätä ennen vuosikaudet väkipakolla. On nähty kuinka poika huudetaan loppukilpailuun karsintojen mentyä penkin alle, ynnä muuta "rakentavaa". Paljon on hyviä ja ajatuksella toimivia vanhempia mutta paljon myös sellaisia joiden olisi hyvä tallustella peilin eteen ja kysyä kenen haaveita on tarkoitus toteuttaa ja mihin hintaan. Ei lapsen intoa asioihin ole vaikeaa tappaa. Oma isä vei aina ajamaan kun haluttiin eikä vienyt jos ei haluttu. Tietysti nykyään jos on tarkoitus kiivetä maailman huipulle, matka on syytä aloittaa ajoissa koska vuorikin on aina vaan korkeampi.
Tärkeä juttu on myös tuo monipuolisuus, jos ajatellaan näin että on tarkoitus kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla. Crossille se kunnia että sitä harrastettuaan muidenkin lajien oppiminen on ollut helpompaa, ainakin omalla kohdalla.

Ja sitten vielä Pentille, nää koulun voikkanumerot sun muut ei vielä kerro mitään muuta kuin että missä vaiheessa murrosikä on. Ittelläni oli liikunta aina jotain kahdeksaa tai seiskaa ja nekin käytöksestä huolimatta ;-)...esim. ylä- asteen cooperin testistä heitettiin ulos kun sanoin jätkille että kyllähän jokainen juoksee 12 minuuttia mutta kukapa ajaa fillarilla takapyörällä ton 400 metrin lenkin ? Eivät uskoneet että kykenen, joten näytin. Sen näki paikalle saapuva opettajakin jonka mielestä pesäpallo on nerokkainta mitä urheileva ihminen on keksinyt. Se käski mennä kotiin leikkimään ja mielelläni meninkin koska pallon lyöminen puupalikalla ei taas omasta mielestäni ollut mielekkäintä toimintaa koordinaation kehittämiseen. (Ihan hauska peli kuitenkin itse pelattuna, voi näin vanhempana sanoa...)
Tarinan opetus on se että koulut esimerkiksi ovat puolillaan tämäntyyppisiä "jumppamaikkoja", jotka antavat hyvät numerot niille jotka kuuluvat potkupalloseuraan ja jotain muuta sellaisille jotka eivät kuulu...eikä niitä kiinnosta millä tasolla kaveri on liikunnallisesti, jonka kuitenkin pitäisi olla liikuntanumeron antamisessa aika tärkeä tekijä ? Tämä silloinenkin opettaja ajatteli moottoripyöräilystä niin, että siinähän istutaan pyörän päälle ja sitten moottori vie eteenpäin. Väitän ettei olisi itse jaksanut kahta kierrosta enempää ajaa jos olisi pyörän päälle eksynyt. Mutta mistäpä se olisi tiennyt...
Lisäksi vielä musiikista sen verran että myöhemmällä iällä opin kitaralla säestämisen noin kolmessa viikossa kun tuli tilaisuus opetella ja nykyään paukuttelen myös rumpuja enemmän tai vähemmän vaihtelevalla menestyksellä, siinä sitä on koordinaatioharjoitusta :-). Kumpikaan näistä ei taatusti ole tehnyt minusta yhtään huonompaa crossikuskia mutta "kuupan" ne pitää osaltaan kunnossa.

Eli; tehkää kaikkea minkä koette mielekkääksi, se ei mene koskaan hukkaan. Joskus se saattaa jopa kehittää...:-D

Kirjoittaja: Pentti RaittilaTässä ihan pitkän tien näissä asioissa kulkeneena en voi olla vastaamatta. Ensinnäkin: Koskaan isä ei saa ladata oman nuoruutensa haaveitten epäonnistumisia lapsilleen. Toiseksi: vaikka isä-poika suhde on hyvällä tavalla kunnossa, niin lajien kirjo pitää sallia. ( Jos pojalla on laulussa 10. ja liikkunnassa 6 niin voisi miettiä mikä on ykköslaji)
Kolmanneksi: Urheiluasioissa nuorilla on niin paljon kysyntää, jos nuori itse on mukana, että vapaat tiet on paras vaihtoehto.
Neljänneksi: Jos sitten se Juniori selkeästi sanoo, että haluan ajaa crossia ja tulla Suomen/Maailmanmestariksi niin sitten sitä on isä ihmeissään.
Viidenneksi: Haaveet ja toiveet eivät yleensä toteudu. Jos vaikka "Poika" olisikin yllättävän lahjakas, niin paha loukkaantuminen tai muu syy pudottaa heti kehityksen.
Kuudenneksi: Älkää koskaan lopettako unelmoimasta, että tänä iltana viltin alla saa alkunsa uusi maailmanmestari- siinähän se on koko elämän tavoite. (pörssipelurit erikseen- ne ei teidä, että käärinliinoissa ei ole taskuja) T. Paappa

Kirjoittaja: Jukka NieminenTekstin oikeinkirjoituksesta ja kieliopista päätellen jollain on tosiaan jäänyt koulutus yläasteen tasolle.

Kirjoittaja: mikael karlssonOnnex maailmasta löytyy jukan kaltaisia ihmisiä! mihin maailma päätyisikään ilman heitä...?

Kirjoittaja: Miika SavoNiin taitaa muuten olla... Mutta ihan kommenttia itse sisällöstä. Tämä ikäongelma ei koske ainoastaan Suomea vaan koko maailmaa. En näkisi siinä mitään järkeä, että junnuluokkien ikärajaa nostettaisiin Suomessa. Ongelma ei ratkea sillä keinoin, vaan mielestäni vanhempien asenteiden pitäisi muuttua. Jokaisen urheilulajin parissa on varmasti niitä vanhempia joiden lapset ovat jo 6-7 vuotiaana niitä "maailman parhaita" vaikka lapsen kiinnostus urheiluun ei ole vielä kovin suurta. Silloin kun pitäisi alkaa karsimaan jyviä akanoista eli kun aletaan lähestyä aikuisikää, vanhemmat joko eivät jaksa panostaa enää lapsensa harrastukseen tai häviävät kokonaan kuvioista ja nuori on yksin asian kanssa. Juuri silloin kun tukijoita ja kannustajia tarvittaisiin kaikkein eniten. Taustajoukkojen panos onkin crossissa elintärkeää. Ilman heitä ei hommasta tule mitään. En vähättele kommentillani vanhempien panosta vaan ilmaisen yleisen kannanoton siitä miten urheilemisesta voi tulla liian totista.

Esim. Etelä-Euroopassa ja varsinkin USA:ssa on luokat jo 6-vuotiaille junnuille. Kuten naapurimaassa Virossakin. Siis tarkoitan tällä että crossi voi olla ihan tavallinen harrastus muiden joukossa myös lapsille. Onhan heillä mahdollisuus käydä esim. yleisurheilukisoissa tai jalkapallopeleissä jo alle kouluikäisenä.

Vanhempien asenne ei saisi olla liian vakava ja kunnianhimoinen. Iässä 6-15 vuotta suurin panos pitäisi kohdistaa monipuoliseen eikä tavoitteelliseen harjoitteluun. Vasta 15 ikävuoden jälkeen voidaan alkaa puhua järjestelmällisestä harjoittelusta ja valmentautumisesta. Alle 15-vuotiaan pitäisi itse saada valita mitä haluaa tehdä ja miten urheilla. Ei siis vanhemmat vaikka olisi kuinka kyse heidän rahoista tai ajasta. Toisaalta tukemalla ja kannustamalla lasta urheilemaan voi tosin edesauttaa myöhempään menestykseen, mutta aina mukana on oltava se urheilemisen ilo ja nautinto. Vanhemmalla iällä harjoittelu muuttuu tavoitteelliseksi sisältäen sopivasti piinaavaa kidutusta ja hien vuodatusta. Otsan ei tule silloinkaan olla liian kurtussa.