Yamaha jättää MM-sarjan?
Enduron MM-sarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna Saksassa. Sarja on ollut tämän vuoden melkoisessa käymistilassa, KTM:n ja Husqvarnan vetäydyttyä sarjasta viime vuoden lopussa. Koko sarjan tulevaisuuden osalta on ollut liikkeellä paljon huhuja ja niin myös sen suhteen, ketkä sarjassa jatkavat ensi kaudella.
Yksi vahvimmista huhuista ensi vuoden osalta on se, että Yamahan tehdastiimi olisi jättämässä MM-sarjan. Yamahan vetäytymisen syynä on tiettävästi se, että heidän uudet 2019 mallin WR250F- ja WR450F –pyörä eivät ole enää homologoituja Euro4 –standardin mukaisiksi. Näin ollen pyöriä ei saa suoraan enää rekisteriin, mikä aiheuttaa monissa Euroopan maissa hankaluuksia.
Jos Yamahan huhuttu pois jäänti sarjasta tapahtuu, häviää samalla kaksi tehdastiimipaikkaa. Tänä vuonna tiimissä ajoi Loic Larrieu ja Jamie McCanney. Larrieu oli Enduro2-luokan MM-loppupisteissä toinen ja McCanney puolestaan Enduro1-luokassa niin ikään toinen.
Xracing