Wiik mestariksi

MXV35-luokan Suomen Cupin mestaruus ratkesi vasta kauden viimeisessä ajetussa erässä. Imatran ensimmäisessä erässä toiseksi ajanut Alexander Wiik lähti päätöserään 12 pisteen johdossa ennen Jarno Mattilaa. Ensimmäisestä kilpailusta sivussa ollut Niko Kalatie lähti päätöserään 14 pistettä Wiikin perässä, voitettuaan kaikki ajamansa erät tähän asti.

Kalatie veikin toista erää ensimmäisen tavoin ja otti voiton. Wiik teki sen mitä pitikin, ajoi toisena maaliin ja hänet kruunattiin mestariksi.

- Ajattelin, että pystyisin haastamaan Nikon täällä. Ensimmäisessä erässä minulta hävisi alussa takajarru ja se meni siinä hieman pilalle. Toisessa erässä tiesin Nikon olevan nopeampi ja otin toisen sijan,Wiik kertoi.

Kalatie nousi sarjassa toiseksi ja Mattila oli kolmas.

MXV45-luokan viimeisen erän voittoon ajoi Miska Aaltonen, joka voitti näin ollen kauden kaikki ajetut erät. Ari Åstedt oli erän toinen ja Saska Ketonen kolmas. Aaltosen voittaessa Suomen Cupin täysin pistein, oli sarjan kakkonen Jari Nurminen ja kolmas Jouni Suikki.

MXV55-luokan viimeisen lähdön voittoon ajoi Kari Rantanen, joka varmisti mestaruutensa jo edellisessä erässä. Luokan toinen oli Antti Paasonen ja kolmas Jari Lehto. He olivat myös toinen ja kolmas Suomen Cupissa.

Xracing