Watson nopein aika-ajossa
Lähes tuhat kuljettajaa kerännyt Red Bull 111 Megawatt -kilpailu kertoo selkeästi siitä, miten suosittuja hard enduro -kilpailut ovat. Eivätkä kisat ole pelkästään kuljettajien suosiossa, myös katsojia riittää paikalle aina tungokseen asti. Eikä ihme, sillä tapahtumia riittää koko päiväksi.
Aika-ajot suoritettiin kahdessa ryhmässä. Viisisataa nopeinta selvitti tiensä sunnuntaina ajettavaan kolmen kierroksen mittaiseen finaaliin. Vielä 250 seuraavaksi nopeintakin pääsevät esiintymään yleisölle aamulla ennen päivän päälähtöä ajettavaan B-finaaliin.
Aika-ajossa nopeimmasta suorituksesta vastasi Nathan Watson, joka selvitti vaativan reitin runsaat kahdeksan sekuntia toiseksi sijoittunutta Josep Garciaa nopeammin. Watson oli luonnollisesti suoritukseensa tyytyväinen ja miehellä oli selkeä suunnitelma sunnuntaille.
- Hymyilin jo heti kun näin tämän kaiken hiekan. Toinen testi oli kuin 12 minuutin motocrossrata. Kaaduin siellä ensimmäisellä kerralla, ja jäin pyörän alle jumiin, mutta olin silti nopein. Endurocrossilla olin vähän hidas, otin sen rauhallisesti, koska en ole Romaniacsin jälkeen ajanut sellaista. Crossiosuus oli todella nopea, se oli vähän kuin rantakisat. Mukavaa päästä ajamaan vähän nopeampaa maastoa. Ei se endurocrossikaan mikään mahdottoman vaikea ollut, kivikko oli kyllä tosi pitkä ja siinä olin hidas. Huomenna täytyy ottaa ensimmäinen kierros rauhallisesti, kun ei tiedä, mitä on edessä. Yritän pysyä kärkiporukassa ja tehdä eroa crossiosuudella. Mäet ovat kyllä haastavia, jos siellä on porukkaa edessä, Watson arveli.
Josep Garcia oli myös sijoitukseensa tyytyväinen.
- Olin täällä ensimmäistä kertaa ajamassa. Rata on mahtava. Tykkään ajaa hiekalla, joten nautin näistä molemmista prologitesteistä. En millään malta odottaa huomista, Garcia iloitsi.
Aika-ajon kolmanneksi nopein oli Jonny Walker, joka hakee myös kisasta voittoa.
- Tänne on joka kerta kiva tulla ajamaan, täällä aina hyvä meininki. Ainoa tavoitteeni on voittaa, mutta tänä vuonna on entistä kovempia vastustajia, joten voittaminen on vaikeaa, Walker tiesi.
Sunnuntain finaali käynnistyy kello 13:11 Puolan aikaa.
Kari Salminen