Voittaako Bolt jälleen?

Teksti
Billy Bolt juhli kauden avauksessa Puolassa.
Kuva
Future7media
Superenduron MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan perinteiseen tapaan Saksan Riesassa. Suurimpana suosikkina kisaan starttaa sarjan avauskisan Puolassa kuukausi sitten voittanut Billy Bolt.

Superenduron MM-sarjassa ajetaan tällä kaudella viisi osakilpailua. Ensimmäinen ajettiin jo joulukuun alkupuolella Puolassa ja vilkas moottoriurheiluvuosi käynnistyy arvokilpailujen osalta sarjan toisella osakilpailulla. Saksan Riesassa sijaitseva 6 000 hengen Sachsen Arena on jälleen varmasti ääriään myöten täynnä kun kilpailu pyörähtää käyntiin lauantaina. Tällä kertaa radan rakentajilla on ollut edessään tavallista enemmän haasteita.

- Aikataulu loi tänä vuonna suurimman haasteen, sillä nyt kisa on niin lähellä vuoden vaihdetta. Meillä on kuitenkin kokenut ja ammattitaitoinen rakennusporukka, joten kaikki on kunnossa lauantaina, vaikka työmäärä onkin valtava. Tänä vuonna meillä on radalla uutuutena myös silta, josta ajetaan sekä yli että ali, tapahtuman järjestelyistä vastaava Daniel Auerswald kertoo.

Suosikit

Billy Bolt voitti kauden avauksen Puolan Krakovassa ja otti samalla itselleen ykkössuosikin aseman  Saksan kisaan. Helpolla Bolt ei kuitenkaan voittoaan Puolassa saanut, joten edessä on varmasti työntäyteinen ilta, mikäli britti mielii nousta kisan jälkeen jälleen podiumin korkeimmalle korokkeelle.

Taddy Blazusiak koki niukan, mutta karvaan tappion kotiyleisönsä edessä ja haluaa varmasti nyt korjata tilanteen. Puolalaiskonkari antoi tiukan vastuksen Boltille, sillä Krakovassa kaksikko jakoi voitot ja kakkossijat. Voitot vain menivät Boltille 2 – 1.

Alfredo Gomez teki tasaista työtä Puolan osakilpailussa ja oli kaikissa erissä kolmas. Hieman lisää aggressiivisuutta ajoon ja espanjalainen voi illan päätteeksi hyvinkin löytää itsensä vielä korkeammalta.

Johnny Walker oli Krakovassa todella nopea, mutta sortui liikaa virheisiin ja se pudottaa heti sijoitusta. Kun avauskisan kaikki erät päättyivät nelossijaan, niin ilman virheitä Walker on Sachsen Arenalla melko varma podiummies.

Hyviä sijoituksia ja miksi eivät jopa podiumpaikkaakin havittelevat myös Blake Gutzeit, Pol Tarres, Xavi Leon ja kotiyleisön suosikki Kevin Gallas.

Sachsen Arenan ovet avataan yleisölle kello 17:00 Suomen aikaa. Kisa käynnistyy kello 19:00. Mikäli ei pääse paikalle, kisaa voi seurata myös netin välityksellä osoitteesta www.enduro-tv.com klo 19:00 lähtien.