VMK tukee Sihvosta

Miro Sihvonen ajaa ensi kaudella EMX250 -luokassa ja Vantaan Moottorikerho haluaa tukea häntä siinä. Kuva: Jani Hovi / Xracing Miro Sihvonen ajaa ensi kaudella EMX250 -luokassa ja Vantaan Moottorikerho haluaa tukea häntä siinä. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Vantaa Moottorikerho järjestää ensi sunnuntaina kerhokilpailun jäsenilleen, jonka tuotto menee Miro Sihvosen tukemiseen.
Aiemmin VMK:ssa on kerhokilpailujen tuotolla kerätty varoja kerhon normaaliin toimintaan, mutta nyt kerhossa on tullut esiin uutena ajatuksena jonkun oman seuran kuljettajan tukeminen varoilla.

- Me lähdimme ajattelemaan asiaa hieman eri tavalla. Kerholle on tärkeää, että meillä on menestyviä urheilijoita ja haluamme tukea sen takia heitä. Sitä kautta saimme idean, että ohjaamme kerhokilpailusta tulevan tuoton suoraan jollekin nuorelle urheilijalle, Vantaan Moottorikerhon Johan Vornanen kertoo.

18.10. Lavangossa järjestettävän kerhokilpailun tuotto ohjataan tällä kertaa Miro Sihvoselle. Sihvonen ajoi tänä vuonna EMX125 -luokassa ja ylsi siellä voittoihin. Ensi kaudella Sihvonen hyppää pykälää suurempaan luokkaan, kun hän starttaa EMX250 -luokan EM-sarjaan.

- Miro (Sihvonen) on tällä hetkellä meidän kerhon lupaavin juniori kansainvälisillä areenoilla ja sen takia valitsimme hänet tällä kertaa tuettavaksi kuljettajaksi. Tiedämme kaikki kuinka kallista on EM-sarjan kiertäminen tuolla tasolla ja haluamme auttaa Miroa siinä, Vornanen jatkaa.

- Samalla myös toivomme, että voisimme antaa esimerkin toiminnasta myös muille kerhoille, Vornanen päätti.

147# Cross Country

Sunnuntaina Lavangossa järjestettävässä kilpailussa on kaksi starttia. Aamulla ajavat juniorit ja päivällä matkaan starttaa avoin luokka, joka ajetaan kolmen tunnin parikilpailuna. Parikilpailussa toinen parista on kerrallaan radalla, eli näin ollen jokaiselle kuljettajalle tulee puolitoista tuntia ajoaikaa, mikäli parit jakavat kilpailuajan tasaisesti. Aamupäivällä ajettava nuorten kilpailu ajetaan soolokilpailuna ja heillä on ajoaikana tunti.

Aikataulu:

9.00-10.00 50cc – 65cc aloittelijat. Tukimaksu minimi 20€ – ei ylärajaa/ajaja. Maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
10.00-10.15 Miro Sihvonen 147# fanitilaisuus.
10.30-12.00 65cc – 85cc aloittelijat ja C/C ja C/B erä. Tukimaksu minimi 20€ – ei ylärajaa/ajaja. Maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Tähän erään ilmoittaudutaan kerhotalolla klo 9.00-10.00.
12.00-12.30 Miro Sihvonen 147# fanitilaisuus.
12.30 Junnujen palkintojen jako.
13.00-16.00 Pariajokilpailu
16.30 Pariajon palkintojenjako
Luokat A ja harrastajat (jos toinen ajajista on A-luokiteltu motocrossissa, endurossa tai crosscountryssa, pari ajaa A-luokassa). Pyörävaatimus 85cc tai suurempi crossi- enduro- tai trial moottoripyörä. 85cc luokitus vähintään C/A
Ilmoittautuminen 10.30 – 12.00. Tukimaksu minimi 20€ – ei ylärajaa/ajaja. Maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä

Xracing