Virheet kostautuivat Kytöselle, Puhakainen hyvässä vauhdissa

Kuva
Dario Agrati
Roni Kytönen sortui virheisiin tänään Italiassa, eikä yltänyt aivan eilisen kaltaiseen suoritukseen. Suomalaisista Samuli Puhakainen ajoi myös todella hyvän viikonlopun.

Roni Kytönen oli 12. Italian mestaruussarjan tämän kauden päätöspäivänä Castiglion Fiorentinossa. Jämsäläinen aloitti päivän hyvin ja oli puoleen väliin asti kilpailussa kahdeksantena, mutta sitten virheet kolmella perättäisellä pätkällä tiputtivat Honda-kuljettajan ulos kymmenen parhaan joukosta. Päivän voittoon ajoi eilisen tapaan Andrea Verona, toinen oli Steve Holcombe ja kolmas Kytösen tiimikaveri RedMoto Hondan Thomas Oldrati.

- Puoleen väliin asti tuli ihan hyvin, mutta sitten extremellä tein ison virheen mäessä ja pelit ihan poikittain puolessa välissä rinnettä. Siitä sitten lipsuttelin ylös sen mäen, toisella crossilla lipat ja viimeisellä endurotestillä jäin vielä mäkeen jumiin, niin nuo virheet näkyvät tuloksessa. Nytkin sijaan kahdeksan jäi eroa vain 12 sekuntia, joten kilpailu on tiukkaa. Saa olla tyytyväinen kuitenkin, että näissä Italian mestikoissa on saanut nostettua hyvin omaa tasoaan viime vuodesta ja pääsin nyt jopa palkintokorokkeelle, kun oli kahden päivän yhteistuloksissa kolmas ulkomaalaisten luokassa, Kytönen kertoi.

Hyvää vauhtia Italiassa viikonloppuna esitteli myös Samuli Puhakainen. Puhakainen oli lauantaina yleiskilpailussa 10. ja tänään sunnuntaina 15.  Hämeenlinnalainen oli molempina päivinä 125-luokan kakkonen.Pyry Juupaluoma oli eilen yleiskilpailun 31. ja tänään 30. Hermanni Haljala ei valitettavasti pystynyt ajamaan viikonloppuna. Haljala taittoi polveaan torstaina testiradalla ja sen vuoksi hän ei pystynyt ajamaan kilpailussa.

Enduron MM-sarjan kauden viimeinen kilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Saksassa.