Vesterisellä haasteita Belgian hiekalla

Kuva
Jani Hovi
Matias Vesterinen oli erinomaisessa vauhdissa Lommelissa aika-ajoissa, mutta valitettavasti kisaerät eivät kulkeneet samaan tahtiin.

Vesterinen ajoi harjoituksissa yhdeksänneksi ja aika-ajossa kymmenenneksi nopeimman kierrosajan, mikä lupaili hyvää kahta kilpaerää ajatellen. Ruokolahtelainen jäi kuitenkin lopulta EM-pisteiden ulkopuolelle keskeytettyään ensimmäisen erän ja oltuaan toisessa 31.

- Treenit ja aika-ajot menivät todella hyvin. Onnistuin ajossani ja vauhtini oli kunnossa, Vesterinen kertasi.

- Olin ensimmäisessä startissa 15:nnen sijan paikkeilla, mutta jo toisella kierroksella sain toisen kuskin pyörästä hiekat ”naamalleni” sen verran lujaa, että ajolasini hajosivat. Minulla ei ollut varalle toisia laseja ratavarikolla, joten ajoin rikkinäisillä erän. En nähnyt kunnolla, minkä takia touhu meni ajeluksi. Lisäksi kaaduin kaksi kertaa ja toisella vieläpä radan ulkopuoliseen mainosaitaan jumiin. Sen jälkeen keskeytin sitten erän.

- Toisessa lähdössä vierustoverini pyörän tanko osui minuun heti starttipuomin jälkeen. Horjahdin ja jouduin päästämään kaasun pois, joten olin viimeisten joukossa. Ajoni ei lähtenyt kulkemaan, kaaduin kerran ja pyöräni iskunvaimentimetkaan eivät toimineet kunnolla jo paljon kuluneella ja pattisella radalla.

EMX250-luokan EM-kauden kymmenes, eli viimeinen osakilpailu ajetaan tiistaina niin ikään Lommelissa. Vesterinen pyrkii italialaisen MGR-tiiminsä kanssa saamaan suomalaisen pyörän iskunvaimentimet parempiin säätöihin siihen mennessä. Luonnollisesti Vesterisen tavoitteena on jatkaa hyviä otteitaan aika-ajossa ja saada vauhti mukaan myös itse eriin.