Vesterinen umpilisäkeleikkauksessa Espanjassa

Kuva
Jani Hovi
Matias Vesterinen ehti palata italialaistiiminsä luokse Pohjois-Italiaan Valkenswaardin jälkeen, mistä hän siirtyi koronavirusta pakoon Etelä-Espanjaan. Matkalla noussut kuume pakotti Vesterisen suoraan sairaalakäynnille.

– Kaikkea on taas kerennyt tapahtumaan tällä viikolla! Maanantaina palattiin Italiaan ja tarkoitus oli jatkaa treenejä siellä, mutta liikkuminen on niin hankalaa, että päätimme (tiimin kanssa) lähteä Espanjaan loppukuukaudeksi harjoittelemaan, Vesterinen kirjoittaa urheilija-Facebookissaan.

– Keskiviikkona lähdimme mekaanikon kanssa ajelemaan Torreviejaa päin. Matkalla rupesi mahaan koskemaan ja nostamaan kuumetta. Ajattelin, että nyt on korona iskenyt minuun. Ajettiin suoraan Torreviejan sairaalalle, että tutkivat minut. Illalla kello 22 olin jo leikkaussalissa ja leikattiin umpilisäke. Selvispähän se, mistä mahakipu johtui. Nyt tuli hetken tauko ajohommiin, mutta korona on siirtänyt kisoja, seuraavat varmaan kesäkuulle. Huilataan nyt hetki ja jatketaan sitten hommia!

Vesterinen pyrkii matkustamaan Suomeen heti, kun hän saa luvan.

Ruokolahtelainen voitti viime vuonna MX2-luokan SM-hopeaa. Tällä kaudella hän edustaa pohjoisitalialaista MGR Motocross Teamia ja kilpailee EMX250-luokan EM-sarjassa. Hän jäi vaille EM-pisteitä kauden avauksessa Hollannin Valkenswaardissa, mutta selvitti tiensä vaivatta osakilpailun aika-ajokarsinnasta finaalieriin.