Vesterinen puolustamaan motocrossin mestaruuttaan armeijan ehdoilla

Teksti
Kuva
Vesterisen tiedotus
Matias Vesterinen lähtee puolustamaan motocrossin Suomen mestaruuttaan poikkeuksellisessa tilanteessa. Takana on pitkä harkintatauko, jonka siivittämänä ruokolahtelainen suuntaa uuteen kauteen varusmiespalveluksen asettamin rajoituksin.

Matias Vesterinen, 19, voitti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden viime kaudella aiempien SM-hopeoiden jatkoksi. Kansainvälistä uraa EM- ja MM-tasolla vuosia luonut, orimattilalaisen Motopalvelu-moottoripyörätalon tukema kuljettaja ei kuitenkaan alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta kilpaillut Euroopan mestaruussarjassa. Viime talvena Vesterinen miettikin pitkään, mitä hän tekee ajouransa suhteen.

Polte kilpailemiseen kasvoi ”odotellessa”, ja nyt Vesterinen suuntaa uuteen kauteen nälkäisenä.

Paljon on kuitenkin eri tavalla kuin aiempina vuosina, jolloin Vesterinen on viettänyt talvi- ja kevätkautta Etelä-Euroopassa harjoittelun merkeissä.

Vesterinen suuntasi tammikuun alussa varusmiespalvelukseen Vekaranjärvelle. Valmiusyksikön jääkäri suorittaa vuoden palveluksen, ja motocrossin kilpailukausi menee ”intin” ehdoilla. Kuusiosainen Suomen mestaruuskausi starttaa Karkkilassa sunnuntaina 22. toukokuuta.

- Koronan takia oltiin alkuvuodessa kaikki paljon kiinni intissä ja edelleen on tullut vietettyä viikonloppujakin siellä. Onneksi olen myös päässyt viikonloppuvapaille. Iltavapaa minulla on kerran viikossa, mutta sen pituus on kolmisen tuntia, joten ei silloin ole ajamaan ehtinyt. Minulla on nyt ajoa alla reilut kymmenen tuntia, kun yleensä tässä vaiheessa kautta olen ajanut sen 80 tuntia, KTM-pyörämerkin kuljettaja Vesterinen summailee.

- Tarkoitukseni on lähteä kisoihin aiempaa rennommin. Täytyy koittaa muistaa se, vaikka haluan silti pärjätä. Tiedän myös sen, että lähden aina voittamaan. Tilanne on erikoinen. Kuntonikin on arvoitus, ja varmaan kestävyys tulee alkukauden kisoissa vastaan. Olemme kyllä kävelleet ja juosseet intissä lähes päivittäin, että sellaista liikuntaa on todellakin tullut suoritettua.

Karkkilassa on suomalaisessa motocrosskartassa poikkeuksellinen rata, sillä se on kauttaaltaan savipohjainen. Muilla radoilla kilpaillaan pääasiassa hiekalla. Karkkila kerää usein kuljettajilta kehuja, mutta sateella rata on helposti todella kurainen ja liukas. Auringonpaisteessa se puolestaan pölyää. Kilpailuisännät ovat onneksi hyvin perillä ratansa ominaisuuksista, ja Karkkilassa on vuosikymmenien saatossa ajettu upeita SM-osakilpailuja.

- Toivottavasti Karkkilassa ei sada saakelisti vettä. Silloin edessä on vaikea ja arvaamaton kisa. Turpaan saattaa minulle tulla muilta kuskeilta näillä treenitunneilla, mutta katsotaan. Eiköhän sitä vauhtia minulta löydy edelleen, vaikka kisarytmiä ei nyt olekaan.

Suunnitelma selvänä EM-paluun suhteen

Vaikka Vesterinen on uuden edessä ja takana on myös jopa ajouran lopettamisen pohdinta, on hänellä nyt selkeä kahden vuoden suunnitelma. Tällä kaudella keskittyminen on SM-sarjassa, mutta ensi vuonna edessä on täysipainoinen paluu Euroopan mestaruustasolle.

- Tämä parin vuoden suunnitelma syntyi, kun aloin taas ajaa. Ajaminen oli mukavaa, ja minun on todellakin tehnyt mieli ajaa. Oikein odotan radalle pääsyä, Vesterisen perheyrityksessäkin viime vuonna töitä paiskimaan ehtinyt Matias korostaa.

- Tämän vuoden ajaminen ja kisaaminen on tärkeää ensi vuoden EM-kautta varten. SM:t tuovat treeneihin lisää puhtia, koska tähtäimiä on myös tälle kaudelle.

Vesterisen taustavoimissa tapahtuu muutoksia alkavalle kaudelle. Motocrossissa useiden kuljettajien apuna toiminut ja asfaltiratojen puolella road racingistä aina MM-tasolta saakka kokemusta omaava Hannu Lappi palaa Vesterisen mekaanikoksi. Parivaljakko teki erinomaista yhteistyötä edellisellä yhteisellä kaudellaan 2018, jolloin Vesterinen juhli tuolloin vielä alle 18-vuotiaiden kuljettajien Suomen Cup -sarjana tunnetun MXJ-luokan mestaruutta.

SM-säännöt uusiksi

Kotimaisen motocrossin sääntökirjassa on tapahtunut merkittävä muutos tälle vuodelle. Aiemmin Suomen mestaruudesta kilpailtiin kahdessa niin sanotussa aikuisten luokassa: MX1 ja MX2. Kyseiset luokat ovat edelleen SM-arvoisia, mutta MX1 on nyt entistä selkeämmin pääluokka, jossa kuljettajat kilpailevat pääsääntöisesti niin sanotuilla isoilla pyörillä. MX2 on muuttunut nuorten luokaksi, jossa yläikäraja on 23 vuotta. Aiempi alle 20-vuotiaiden MXJ-luokka ja sen Suomen Cup on puolestaan siirretty historiaan.

Vesterinen ei ole pahemmin vaivannut päätään uudistuksella.

- En oikein osaa sanoa mitään muutoksesta. Ehkä MX2-luokan kärkipään kuskeille se on huono, koska kierroksella ohitettavia tulee todennäköisesti enemmän. Yläikärajan asettaminen on puolestaan siinä mielessä huonoa, että vanhemmat kuskit eivät saa enää ajaa MX2-luokassa. Ehkä he sitten menevät MX1:teen. Kuskeja ei ole SM:ssä ollut liikaa, joten toivotaan, että uudistus ainakin lisää kuskien määriä kisoissa. Katsotaan, minkälaiseksi kisaaminen menee, kun kausi käynnistyy.

Vesterinen pääsee päättämään SM-kauden kotiradallaan Imatralla 11. syyskuuta.

Motocrossin SM-sarja 2022
22.5. Karkkilan Moottorikerho
19.6. Siilinjärven Vesa
17.7. Orimattilan Moottorikerho
31.7. Tampereen Motocross
21.8. Alavudenseudun Moottoripyöräilijät
11.9. Imatran Moottorikerho