
Vantaan nuoret loistivat oudoilla pyörillä
Vantaan moottorikerhon nuori joukkue ajoi itselleen oudoilla pyörillä viime viikonloppuna Mäntyharjulla. Vaikka nuoren joukkueen sijoitus olikin lopulta 19. niin siitä huolimatta kuljettajat ajoivat hienot erät joukkue SM-kilpailussa. Joukkueen kuljettajat ajoivat kilpailussa myös itselleen oudoilla pyörillä.
Lahtisella loistavat startit
Pikkuluokassa VMK:ta edustanut Teemu Lahtinen on tuttu näky 125 -kuutioisen pyörän ohjaimista. Mäntyharjulla hän ajoi kuitenkin ensimmäisen kerran 250 -kuutioisella nelitahtisella, ottaen eräsijat 4 ja 10.
- Vaihdoin tähän kilpailuun 250 -kuutioiseen nelitahtiseen pyörään, jolla ehdin käymään kaksi kertaa ajamassa etukäteen. Ensimmäisessä erässä startti oli hyvä ja tulin mutkasta ulos toisena. Putosin erän aikana pari sijaa ja olin neljäs maalissa. Toisessa erässä startti oli vielä parempi ja pääsin ensimmäisestä kurvista ensimmäisenä ulos. Roos pääsi kuitenkin toisessa mutkassa ohitse ja menetin kärkipaikan. Erän aikana tuli vielä muutama kuljettaja ohi ja olin maalissa kymmenes. Olen todella tyytyväinen suoritukseen, enkä olisi ikinä uskonut, että ajo olisi voinut mennä näin hyvin. Olen kuitenkin ajanut todella vähän uudella pyörällä, Lahtinen kertoi.
Sihvonen Ranskaan 350 -kuutioisella
Viikonlopun ylivoimaisesti nopein kuljettaja oli Miro Sihvonen. Sihvonen osallistui kilpailuun 350 -kuutioisella pyörällä ja ottikin suvereenisti kaksi erävoittoa.
- Ajoin ennen kilpailua 350 -kuutioisella kerran, enkä silloinkaan omalla pyörällä. Lauantain harjoituksissa ajo oli vielä nihkeää, mutta sitten rupesi kulkemaan. Sain kolmepuolikkaalla hyvät lähdöt molemmissa erissä ja onnistuin nousemaan myös nopeasti kärkeen. Kun pääsin johtoon, niin ajaminen oli helppoa. Toisessa erässä väsyin lopussa, mutta pystyin kuitenkin ajamaan kohtuullista vauhtia loppuun. Nyt on sitten tarkoitus ajaa tällä pyörällä myös ensi viikonloppuna joukkue MM-kilpailussa, Sihvonen kertoi.
[kuva1]
Miro Sihvonen
Reinikellä epäonnea
Karl- Robert Reinike ajoi Mäntyharjulla ensimmäisen kerran Suomessa 250 -kuutioisella pyörällä. Reinike ajoi joukkueessa avoimen luokan kuljettajana, joten joutui jo karsintaerässä ajamaan isoja pyöriä vastaan. Siitä huolimatta hän kaasutteli erässä neljänneksi. Varsinaiset kisaerät menivät puolestaan penkin alle, sillä ensimmäisessä erässä tuli keskeytys teknisen vian vuoksi ja toisessa erässä hänet hylättiin väärästä pyörästä johtuen. Reiniken sijoitus ennen hylkäyspäätössä oli erässä seitsemäs.
- Ensimmäisen erän ensimmäisellä kierroksella pyörä rupesi kolisemaan todella paljon. Luulin aluksi, että pakoputki olisi ollut irti, mutta tilanne ei ollut se. Jouduin sen takia tulemaan radalta pois. Toiseen erään lähdin sitten varapyörällä. Toisen erän startissa kävi jotain, enkä päässyt kunnolla liikkeelle. Sitten menetin vielä pari sijaa ensimmäisessä mutkassa, kun en pölyssä nähnyt mitään. Yritin vaan erän aikana nousta mahdollisimman korkealle ja auttaa joukkuetta tuloksissa, Reinike kertoi.
[kuva2]
Karl-Robert Reinike
Xracing