Vähälukuinen, mutta kovatasoinen Kustaa

Kuva
Jani Hovi
Kärme Kustaan Kiemurat keräävät tänä vuonna valitettavan vähän kuljettajia mukaan, mutta mukana nähdään onneksi varsin kovatasoisia osallistujia.

49. Kärme Kustaa kaasutellaan lauantaina Hämeenlinnassa, Hätilän perinteisellä reitillä. Tänä vuonna kilpailu kerää mukaan nykyhistorian vähiten kuljettajia, kun mukaan on ilmoittautunut vain 93 kisaajaa. Tällä vuosikymmenellä eniten kuljettajia kilpailuun ilmoittautui vuonna 2021, jolloin määrä oli 249. Viime vuosi oli puolestaan vuosikymmenen heikoin ennen tätä vuotta, ja tuolloin ilmoittautuneiden määrä oli 150. Keskiarvollisesti tällä vuosikymmenellä kisaan on ilmoittautunut 183 per vuosi. 

Vaikka kuljettajamäärä on heikko, niin kilpailun taso on ilahduttavan kova. Ennakkoon muutama joukkue erottuu joukosta ja yksi niistä JHT OY:n joukkue, jossa ajavat Eemil Pohjolan lisäksi Pyry ja Peetu Juupaluoma. Viime vuoden voittajajoukkue on puolestaan vaihtanut nimeä, vaikka kuljettajat ovat pysyneet samana. Ahtilan perunat -nimellä kulkevassa joukkueessa ajavat Antti Ahtilan kanssa Eetu ja Samuli Puhakainen. Kaksi edellä mainittua joukkuetta ovatkin varmasti kisan suurimmat suosikit. 

Kovan vastuksen tälle kaksikolle heittää kuitenkin Team Motopalvelun ykkösjoukkue, jossa ajavat Jonni Hujala, Albert Juhola ja Miro Niemi. Suosikkien listalta ei voida myöskään jättää pois Turun joukkuetta DELHI RACING. Joukkueessa ajavat Jiri Leino, Markus Michelsson ja Väinö Santamäki. Myös näillä herroilla on tilillään Kustaan voittoja. 

Kilpailun täydellinen lähtöluettelo löytyy täältä.