Uusi stadionkisa Eurooppaan
29.9.2015 - 15:57
Kilpailu tullaan pitämään Veltins Areenalla Saksassa lokakuun 8. päivä. Jokainen tehdastiimi osallistuu kilpailuun kahdella parhaalla MXGP -luokan kuljettajalla ja parhaalla MX2 -luokan kuljettajalla. Konsepti tulee olemaan sama kuin MXoN -kilpailussa, mutta tällä kertaa kuljettajat ajavat merkkiensä puolesta, eikä omien maidensa puolesta.
Kilpailussa ajetaan kolme erää ja jokainen kuljettaja on mukana kaikissa erissä. Rata areenalle tullaan tekemään turvalliseksi, mutta näyttäväksi. Kilpailussa tullaan Youthstreamin tiedotteen mukaan jakamaan myös palkintorahaa kuljettajille ja tiimeille.
Xracing