Uskomatonta draamaa Dakarilla, kisa ratkesi 2 sekunnin erolla

Kuva
KTM
Dakar-rallissa nähtiin tänään uskomatonta draamaa, kun Ricky Brabecin voitto valui käsistä viimeisillä kilometreillä.

Hondan Ricky Brabec lähti Dakarin päätöspäivään yli kolmen minuutin johtoasemasta, ja kun edessä oli vain reilun 100 kilometrin mittainen etappi, vaikutti amerikkalaisen voitto selvältä. Päivän etappi alkoikin Brabecin hallinnassa ja kaikki näytti hyvältä. 86 kilometrin kohdalla Brabec johti päivän etappia 22 sekunnilla ennen Luciano Benavidesta, joka oli kokonaiskilpailussa näin ollen jo lähes neljän minuutin päässä amerikkalaisesta.

Kaksitoista kilometriä myöhemmin kaikki kuitenkin muuttui, kun Brabec teki todella ison suunnistusvirheen. Kilpailua oli tuossa vaiheessa enää seitsemän kilometriä jäljellä. Kun kuljettajat saapuivat maaliin, oli jännitys käsinkosketeltava. Kaikki tuijottivat tuloksia, ja kun ne viimein tulivat, oli KTM-kuljettaja Benavides noussut Dakarin kokonaiskilpailun voittoon kahden sekunnin erolla Brabeciin. Voittomarginaali on Dakarin historian pienin. Kun kokonaisajoaika kärjellä oli kilpailussa reilut 49 tuntia, on kahden sekunnin voittomarginaali käsittämättömän pieni.

Voitto oli Benavidekselle ensimmäinen, ja tähän mennessä hänen paras sijoituksensa kilpailussa oli ollut neljäs sija, jonka hän saavutti viime vuonna. Lucianon veli Kevin Benavides voitti kilpailun kahdesti vuosina 2021 ja 2023.