Tutut nimet kärjessä

Teksti
Roni Kytönen ajoi tänään E1-luokassa seitsemänneksi.
Kuva
Fred Ccy
Romanian MM-enduron toinen kilpailupäivä ei tarjonnut yllätyksiä kärjessä. Kärkikolmikko oli sama kuin lauantainakin, vain voittajaksi vaihtui Josep Garcia.

Toinen kisapäivä Romaniassa sujui pitkälti ensimmäisen malliin. Aluksi vaikutti siltä, että voitosta tullaan käymään tiukka kisa useamman kuljettajan toimesta, mutta toisin kuitenkin kävi. Ratkaisijan roolissa oli endurotesti, jossa monella kuljettajalla oli ylimääräistä ohjelmaa.

EnduroGP-luokassa Josep Garcia, Brad Freeman, Steve Holcombe ja Andrea Verona aloittivat päivän lähes tasatahtiin. Ensin nelikosta putosi Freeman, joka hukkasi 15 ylimääräistä sekuntia aamun kolmannella maastokokeella. Hieman ohjelmaa oli myös Veronalla. Toisella kierroksella oli Holcomben vuoro viettää hieman ylimääräistä aikaa samalla maastokokeella. Näin kisan puolivälissä Garcia oli noussut 12 sekunnin johtoon. Jatkossakaan ei Garcia virheisiin sortunut, vaan ajoi lopulta selkeään lähes 23 sekunnin voittoon.

- Tuntuu hyvältä palata kärkeen ja erityisesti voittaa tämä sunnuntai. Portugalissa voitin kaksi lauantaita. Oli hyvä fiilis läpi päivän. Yksi kaatuminen tuli päivän aikana, mutta se on ok kun ajetaan aivan rajoilla. Oli hyvä taistelu Andrean kanssa, Garcia kertoi.

Kakkossijastakaan ei ollut mitään epäselvyyttä. Sen kuittasi puhtaasti nimiinsä lauantaina kauden ensimmäisen voittonsa ottanut Andrea Verona.

- Posiitivinen päivä, mutta tuloksena tietysti eilistä huonompi. Ensimmäinen kierros meni vähän hitaasti, mutta sain nostettua vauhtia. Kolmannella kierroksella endurotestillä tein virheen ja se kasvatti lopulta eroa Garciaan. Pisteiden kannalta oli hyvä viikonloppu, Verona summasi.

Kolmossijasta taisteltiin tiukasti aina viimeiselle maastokokeelle saakka. Tuo sija kirjattiin Brad Freemanille, jolle podiumpaikka oli GP-luokassa kauden ensimmäinen.

- Oli paljon parempi päivä kuin eilen, mutta ajo on yhä hankalaa. Olen vielä vähän kärkeä perässä ja se turhauttaa. Paikoin oli aika haastavaa tänään. Viimeisellä crossitestillä vedin isot lipat ja se päätti lopullisesti minun taisteluni, joten hyvä kun sain edes lopulta pidettyä kolmossijan. Tässä on vielä töitä edessä, että palataan kärkeen, Freeman arvioi. 

Luokittain

Enduro1-luokassa voiton otti jälleen Josep Garcia vahvistaen näin asemiaan luokan pistejohdossa. Toinen oli eilisen tapaan Steve Holcombe ja kolmantena podiumille nousi Zach Pichon, jolle podium oli kauden toinen. Roni Kytönen kuittasi jälleen seitsemännen sijan.

- Tänään päivä oli päinvastainen eiliseen nähden. Aamun kaksi ensimmäistä kierrosta olivat todella tahmeat, mutta sitten loppupäivä kulki huomattavasti paremmin. Viimeisellä endurotestillä sammutin pyörän pari kertaa, kun edellisellä siirtymällä pyörään tuli vähän teknistä vikaa. Lopputulokseen en ole tyytyväinen, mutta molemmissa päivissä oli jo paljon hyvääkin ja kyyti on kohdallaan. Täytyy saada kokonaisuus kuntoon, niin aletaan olla alueella myös tuloksellisesti. Nöyrä kiitos tiimille, Samulille (Aro) ja yhteistyökumppaneille, Kytönen kertoi automatkalla kohti Bukarestia.

Hermanni Haljala päätti heittää pyyhkeen kehään kahden ajetun kierroksen jälkeen.

- Vatsa on aivan sekaisin ja todella kipeä. Lisäksi palelen niin, etten pysty yhtään keskittymään ajamiseen, Haljala totesi lyhyesti.

Enduro2-luokasta parhaat MM-pisteet kirjattiin Andrea Veronalle, toiseksi ajoi Nathan Watson ja kolmanneksi Samuele Bernardini.

Enduro3-luokka oli jälleen Brad Freemanin hallintaa. Matteo Cavallo hävisi lähes minuutin ja kolmantena podiumille nousi Morgan Lesiardo.

Juniorit

Juniorluokan podiumilla nähtiin tuttu kolmikko, vain hieman eri järjestyksessä kuin eilen. Max Ahlin voitti jälleen, mutta nyt toiseksi ajoi Axel Semb ja kolmanneksi Kevin Cristino. Samuli Puhakainen onnistui hieman eilistä paremmin ja kuittasi kahdeksannen sijan. Junior2-luokasta Puhakaiselle kirjattiin neljäs sija, joka on tähän mennessä kauden paras.

- Nyt ajo tuntui siltä kuin paikoitellen treeneissäkin. Pitäisi vain saada joka pätkälle sellainen samanlainen vauhti. Aika paljon vain tuli kaikkia pieniä virheitä. Reitti oli kyllä aika rankassa kunnossa, joten virheitä oli myös helppo tehdä. Etenkin se endurotesti oli tosi reikäinen. Kerran myös kaaduin extremellä. Tämä nyt oli kuitenkin kauden paras kisa minulle. Vielä kun tulisi se podiumpaikka, niin sitten voisi olla tyytyväinen, Puhakainen mietiskeli.

Youth-luokassa Alberto Elgari otti sarjan kolmannen voittonsa ja nousi samalla pistejohtoon. Toiseksi ajoi Pietro Scardina ja kolmanneksi Alex Puey. Tiitus Enjala paransi eilisestä pari pykälää ja ajoi tällä kertaa maaliin sijalla 10. Sijoitus on Enjalalle kauden paras.

- Aamulla sain ajoon vähän aggressiivisuutta, mutta pikku hiljaa alkoivat vain voimat loppua. Ainakin pääsin maaliin. Meidän luokassamme tuli aika paljon keskeytyksiä ja loukkaantumisia. Endurotesti oli kyllä raaka, siellä teki helposti virheitä, joissa olisi voinut käydä jotain isompaakin. Pari kertaa kaaduin päivän aikana. Vaikka tulos olikin kauden paras, niin ei tämä ajollisesti mikään ihmeellinen suoritus ollut. Olokin tuntuu vähän flunssaiselta. Pyörä toimi kyllä hyvin. Ainoastaan takajarrulevyn jouduin kiristämään. Onneksi huomattiin, että pultit olivat löystyneet, Enjala kertasi päiväänsä. 

Juho Ahokkaan kisa päättyi tänäänkin keskeytykseen tekniseen vikaan, tällä kertaa siirtymällä toisella kierroksella.

- Extremetesti ja endurotesti menivät ihan mukavasti ensimmäisellä kierroksella. Siinä endurotestillä oli kyllä sellaisia alamäkiä, että ne ajan aivan liian varovasti ja silloin niissä häviää tosi paljon aikaa. Sitten pyörä sammui toisen kierroksen puoliväliin jälkeen siirtymälle. Saattoi olla sama vika kuin eilenkin, en tiedä. Mutta ei tässä mitään. Jatketaan treeniä, jos vaikka seuraavan kisan pääsisi jo maaliinkin, Ahokas naurahti.

Seuraavan kerran MM-pisteistä ajetaan 23.-25. kesäkuuta Italian Bettolassa.