Tuomaripeliä Italiassa

Kuva
Parkkonen Motorsports
Erkki Hakuni joutui tänään kokemaan, millaista on ajaa italialaista kuljettajaa vastaan Italiassa, kun tuomarit katsovat eriväristen lasien läpi tilanteita.

Trialin kauden viimeinen EM-viikonloppu taiteillaan Italiassa. Youth International Cupissa on suomalaisittain todella jännittävä tilanne, sillä Erkki Hakuni johtaa sarjaa ylivoimaisesti. Hakuni lähti tänään jo varmistamaan mestaruutta, mutta tuomarit olivat eri mieltä asiasta. 

Hakunille tuomittiin kilpailun ensimmäisen kierroksen viimeisellä jaksolla viisi pistettä ja perusteluna oli se, että Hakunin etupyörä ylitti ratalinjan. Kuljettajan itsensä, hänen avustajansa ja kahden ulkopuolisen ihmisen mielestä näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tälläkään asialla ei olisi pitänyt olla merkitystä, sillä sääntöjen mukaan molempien pyörien täytyy ylittää ratalinja, jotta viisi pistettä voidaan antaa.

Kilpailun jälkeen Hakunin taustajoukot keskustelivat asiasta kilpailun johtajan kanssa, mutta vain Italiaa puhunut kilpailunjohtaja ei asiaa ymmärtänyt. Asia vietiin eteenpäin FIM:n jäsenille, mutta valitettavasti asiaan ei saatu muutosta ja viisi pistettä jäi voimaan. Lopulta Hakuni oli kilpailussa viides, joka on hänen kautensa huonoin suoritus. Ilman ylimääräistä viittä pistettä Hakuni olisi ollut neljäs.

Kilpailun voittoon ajoi Hakunin pahin vastustaja Giacomo Midali. Hakunille riittää huomenna kahdeksas sija mestaruuden varmistamiseen.

- Ensimmäinen kierros ei ollut hyvä, mutta sitten toisella kierroksella ajo oli parempaa. Tuomareiden kanssa oli vähän ongelmia, mutta huomenna parannetaan, Hakuni kertoi.

Parkkonen Motorsport-tiimin toinen suomalaiskuljettaja Panu Malmberg oli kisan kuudes, samalla pistemäärällä kuin Hakuni.

- Todella moni jakso meni purojen pohjia ja ne olivat vaikeita, kun sellaisia ei Suomessa oikein pääse harjoittelemaan. Mutta kokonaisuutena hyvä päivä, Malmberg kertoi.