Tuleeko Sipoolle korvaavaa kisaa?

Eilisen ja viime yön lumimyrskyn johdosta SM-motocrossin kauden avauskilpailu Sipoossa jouduttiin perumaan. Tämä johdosta Sipoon moottorikerholle tulee kilpailusta merkittävät tappiot, mutta myös SM-sarjasta jäi yksi kilpailu ajamatta.

SM-kalenteri on laadittu alunperin siltä pohjalta, että EM-sarjaa kiertävät kuljettajat pääsevät sarjaan mukaan, eli EM-kilpailuja ei ole samaan aikaan.

- Mikäli pidämme kiinni alkuperäisestä ajatuksesta, ei kalenteriin mahdu enää Sipoolle korvaavaa kilpailua, motocrossin lajiryhmän vetäjä Arto Jokinen kertoo.

- Alunperin tuon ajatuksen takana on se idea, että haluamme pitää SM-sarjan kilpailut mahdollisimman kovatasoisina ja näyttävinä, koska se on lajin kannalta hyvä. Emme tee tätä kenenkään yksittäisen kuljettajan takia, vaan lajimme tason vuoksi. Tietysti tämä asia hyödyttää myös EM-sarjan kiertäjiä, jotka pääsevät tämän johdosta ajamaan SM-sarjaa sponsorien eteen. Me tarvitsemme kaikki maamme huippukuljettajat sarjaan mukaan ja kun katsotaan parin viime vuoden SM-kisoja, niin ne ovatkin olleet hyvätasoisia, Jokinen jatkaa.

Motocrossin lajiryhmä päättää viimeistään 9.5. kokouksessaan ajetaanko sarja viiden osakilpailun mittaisena, vai etsitäänkö jostain korvaava kisa.

- Jos pitäisi tällä hetkellä veikata, niin yksi kilpailu jää sarjasta pois. Tietysti mietinnässä on myös se, että jos lisäämme yhden kilpailun sarjaan (EM-kilpailujen kanssa samaan aikaan ajettavan) ja samalla muutamme sääntöä siten, että kauden lopussa laskuista jätetään erä tai kaksi pois laskuista. Tätä kautta myös EM-sarjalaisilla olisi mahdollisuus pärjätä sarjassa, eikä he pahimmassa tapauksessa jätä kaikkia kilpailuja ajamatta. Silloin sarjan taso ja arvostus laskee merkittävästi. Mutta kaikista näistä tiedotetaan ennen Hyvinkään SM-kilpailua, Jokinen päätti.

Motocrossin SM-sarja jatkuu Hyvinkäällä 13.-14.5.

Xracing