Trialissa kiireinen viikonloppu

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Espoossa jaetaan lauantaina trialin SM-pisteitä ja sunnuntaina Suomen Cup -pisteitä.

Espoon Moottorikerho järjestää Trialin toisen SM-osakilpailun lauantaina 15.6 Kilpailu ajetaan Espoon moottorikerhon rata-alueella ja Kulmakorvessa. Kilpailujaksoja on kymmenkunta ja kierroksia ajetaan kolme. Kilpailureitti on pituudeltaan n. 7 km. Muutama jakso löytyy ihan kävelyetäisyydeltä Espoon Moottorikerhon varikolta.  Kilpailijoita voi myös seurata maastopyörällä tai offroad-moottoripyörällä.

TR1 luokan ehdoton ennakksuosikki, moninkertainen Suomen mestari Timo Myöhänen vei Tervakosken avauskilpailun odotetusti nimiinsä. Toisesta sijasta kamppailua käyvät Leevi Lindqvist ja Jere Karjalainen. Nousua tekee Espoon Moottorikerhon Niko Nurmio

TR2 luokkaan on tällä kaudella saatu ilahduttavasti uusia nimiä niin konkareista kun nuoremmistakin kuljettajista. Kokemusta edustaa kilpailutaukoa muutaman vuoden pitänyt Mika Oksanen. 

Nuorinpana kuljettajana, isokuutioisten joukossa piikillä kilpaileva, järjestävän kerhon Max Parkkonen. 

TR3 luokassa nähdään myös tulevalla kaudella kovaa kilpailua kun muutaman vuoden luokkaa hallinnut Ilkka Oittinen saa kovan vastuksen Sami Mannilasta. Espoossa nähdään luokassa kilpailemassa myös järjestävän kerhon Tatu Kalke ja Joni Levander

Niin ikään TR3J luokassa tullaan näkemään kovaa kilpailua kun Max Parkkosen kanssa edellisvuonna voitosta tiukasti taistellut Arttu Sämpi saa tänä vuonna haastajakseen Parkkosten nuoremman veljeksen Antonin.

Sunnuntaina ajettavassa Suomen Cupin 4.ssä osakilpailussa ajetaan TR5J luokan mestaruudesta Mukana on ihan nuorten TR7J kuljettajien lisäksi myös varttuneempia harrastaji.

Kaiken kaikkiaan viikonloppuna kilpailee n. 50 kuljettajaa

Kilpailun varikko ja parkkipaikka löytyy Espoon Moottorikerhon varikolta osoitteesta Ämmässuontie 1, 02820 Espoo. Kilpailu alkaa molempina päivinä klo 10.00

Tuloksia voi päivän mittaan seurata täältä