Trialin multimestari siirtyy enduroon

Bou voitti vuonna 2007 ensimmäisen kerran trialin maailmanmestaruuden ulkoradoilla, sekä myös hallissa. Sama tahti on jatkunut kymmenen vuoden ajan, Boun voittaessa kaikki mestaruudet. Näin ollen espanjalaisen kaulaan on ripustettu yhteensä 20 MM-kultamitalia, joista kaksi viimeisintä tänä vuonna.

Ensi kaudella Bou hakee ymmärrettävästi lisää haasteita uralleen ja on ilmoittanut ajavansa useita hard enduro -kilpailuja trialin MM-sarjan ohella. Bou arvioi itse lajien yhdistämisen olevan haastavaa, mutta uskoo pystyvänsä ajamaan palkintokorokkeelle hard enduro -kilpailuissa kauden aikana.

Montesan väreissä mestaruudet trialissa voittanut Bou ajaa enduroa luonnollisesti Hondalla. Hän tulee starttaamaan kilpailun merkin uudella CRF450RX -pyörällä.

Xracing