Tornion kisan peruminen kuohuttaa

Motocrossin lajiryhmä ilmoitti viime lauantaina, että viikon kuluttua ajettavaksi suunniteltu MX-liigan kilpailu Torniossa on peruttu. Tämä herätti ymmärrettävästi kilpailuun ilmoittautuneissa kuljettajissa paljon negatiivisia ajatuksia. Useat kuljettajat ja perheet olivat suunnitelleet lomansa kilpailun ympärille ja monet olivat varanneet majoituksia sekä matkailuautoja reissua varten.

Kilpailuun oli ilmoittautunut yhteensä 155 kuljettajaa. Tämä määrä oli kerholle liian vähäinen ja he halusivat pitää kilpailun yksipäiväisenä. Tämä ehdittiin jo julkistaakin 1.7. Ilmeisesti tuossa vaiheessa ei ajateltu sitä, että ratkaisu rikkoo urheilusäännöstöä. Motocrossin lajiryhmä puuttui tähän asiaan, eikä kaksipäiväisen kilpailun muuttaminen yksipäiväiseksi ollut mahdollista sääntöjen puitteissa. Niinpä Polar Cross Moottorikerho päätti perua kilpailun viikkoa ennen ajankohtaa.

Kysymyksiä

Tapahtumat tuovat luonnollisesti mieleen monia kysymyksiä. Olisiko motocrossin lajiryhmän pitänyt joustaa säännöistä? Jos näin olisi kilpailun kohdalla tehty, antaisi se esimerkkitapauksen, johon kaikki järjestäjät voisivat jatkossa vedota ja muuttaa omia kilpailujaan niin halutessaan. Lisäksi kaikkien, joiden piti ajaa kilpailu sunnuntaina, olisi pitänyt muuttaa aikataulujaan. Sunnuntaina Torniossa piti ajaa naisten MX-liigan kilpailu ja tässä tapauksessa sekin olisi pitänyt siirtää lauantaille. Samaan aikaan ajetaan puolestaan cross countryn naisten Suomen cup -kilpailu Jämsässä.

Iso kysymys on myös se, kuinka paljon kuljettajia järjestäjä odotti kilpailuun? Nyt sinne oli ilmoittautunut 155 kuljettajaa. Kun katsotaan esimerkiksi viime vuonna Rovaniemellä ajettua liigakisaa, oli siellä mukana 140 kuljettajaa. Puolestaan viikkoa myöhemmin ajetussa liigakisassa Oulussa oli kuljettajia reilut 150. Vuonna 2014 Torniossa ajettiin pohjoisen kierroksen osakilpailu, jossa kuljettajia reilu 100. Tuolloin mukana olivat samat luokat kuin MX-liigassa, ainoastaan naisten luokka puuttui. Näiden lukujen valossa 155 ilmoittautunutta on vähintäänkin kohtuullinen määrä.

Miksi kilpailua ei alun perinkin anottu yksipäiväiseksi, perustuen aiempien vuosien kuljettajamääriin ja sitä kautta tulovirtaan? Näin tapahtui esimerkiksi viime vuonna Rovaniemen liigakisan kohdalla. Tulevaisuutta ajatellen: Moniko kilpailija jatkossa tekee matkasuunnitelmat Tornioon, mikäli kilpailu Polar Cross Moottorikerholle järjestettäväksi myönnetään?

Xracing