Timo Lahdelle viides Suomenmestaruus

Teksti
Yksi kotimaisen speedway-kauden kohokohdista, henkilökohtainen SM-finaali, kaasuteltiin tänään Haapajärvellä. Ennakkosuosikkeina kilpailuun lähtivät kolme edellistä mestaruutta voittanut Timo Lahti sekä Tero Aarnio.

Kilpailuun oli ilmoittautunut 16 kuljettajaa, mutta poisjääntien vuoksi radalla nähtiin 13 kuljettajaa. Lahden ja Aarnion haastajina voitiin pitää muun muassa kotiradan Niko Siltaniemeä, U21 Suomenmestaria Niklas Säyriötä, Teemu Lahtea ja Antti Vuolasta.

Alkuerissä parasta vauhtia piti juuri Timo Lahti, joka ajoi kaikkien viiden eränsä ykkösenä maaliin. 15 pistettä vei miehen myös ensimmäisenä suoraan finaaliin. Toisen finaalipaikan itselleen nappasi Aarnio hävittyään ainoan pisteensä Lahdelle. Kotiradallaan ajaneet Vuolaksen veljekset Antti ja Niilo nappasivat molemmat paikan semifinaaliin. Antti ajoi alkueriin 12 ja Niilo 10 pistettä. Viimeiset semifinaalipaikat menivät niin ikään 10 pistettä ajaneille Timi Saloselle ja Teemu Lahdelle. Säyriö ja Siltaniemi päätyivät yhdeksään pisteseen ja sijoille seitsemän ja kahdeksan.

Semifinaalissa nähtiin dramatiikkaa, kun Teemu Lahti kaatui ja hylättiin erästä. Lahden matka jatkui radalta sairaalaan, sijoituksen ollessa kuudes. Uusinnassa voittoon ajoi Niilo Vuolas ennen veljeään Anttia, joten molemmat jatkoivat finaaliin. Salonen ajoi semifinaalin kolmanneksi ja koko kisan viidenneksi.

Finaalissa Timo Lahti huipensi päivänsä kuudenteen erävoittoon ja samalla Suomen mestaruuteen. Aarnio oli maalissa kakkosena ottaen hopeaa, Antti Vuolaksen ottaessa pronssia. Niilo Vuolas jätettiin finaalin ja kilpailun neljänneksi.

Tulokset:
1. Timo Lahti, SE 15+3
2. Tero Aarnio, VRT 14+2
3. Antti Vuolas, HjMK 12+2+1
4. Niilo Vuolas, HjMK 10+3+0
5. Timi Salonen, HyMK 10+1
6. Teemu Lahti, KMMK 10+d
7. Niklas Säyriö, VRT 9
8. Niko Siltaniemi, HjMK 9
9. Toni Hyyryläinen, HyMK 7
10. Jarkko Kunnaskari, FMS 6
11. Arttu Pentinmäki, SeMK 5
12. Pessi Sillanpää, SeMK 4
13. Jere Lehtonen, PMK 4