Tiainen uuden Suzuki-tiimin kanssa uuteen kauteen

Teksti
Santtu Tiainen lähtee Suzukin väreissä uuteen kauteen.
Kuva
East MX
Jokikone Racing, East MX ja Suzuki yhdistävät voimansa kaudelle 2020. Parin vuoden takainen Suomen mestari Santtu Tiainen ajaa myös tiimin väreissä.

East MX:n tavoitteena on tarjota kuljettajille kalusto ja olosuhteet, joilla voidaan tavoitella Suomen mestaruutta motocrossin MX2-ja MX1-luokissa kaudella 2020. Lisäksi kuljettajia tulee olemaan myös V35-sekä MXJ-että MXC-luokissa.

Kuljettajana MX1-luokassa tulee toimimaan kaksinkertainen Suomen mestari ja vuoden 2019 MX1 SM-sarjassa sijalle neljä sijoittunut Siilinjärven Santtu Tiainen. MXV35-luokassa kuljettajana toimii Kiteen Moottoripyörä Clubia edustava Toni Kuivalainen. MX2-sekä MXJ-luokan kuljettajaehdokkaiden kanssa on käyty neuvotteluja ja kuljettajat tullaan julkaisemaan myöhemmin syksyn aikana.

- Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta päästä ajamaan tiimiin. Olemme jo päässeet testaamaan uutta kalustoa, joka on jo tässä vaiheessa positiivinen yllätys .East MX:ssä on todella kova ammattitaito joka osa-alueella, mikä tekee tästä toiminnasta ammattimaista. En malta odottaa ensi kauden kilpailuja, Tiainen kertoo.

- East MX:llä on usean vuoden perinteet Suzukilla kilpailemisesta ja yhteistyö heidän kanssaan mahdollistaa toiminnan nostamisen aivan uudelle tasolle, jollaista ei ole Itä-Suomessa ennen nähty. Jokikone täyttää ensi vuonna 40 vuotta, Suzuki on kuulunut Jokikoneen laite-edustuksiin jo vuodesta 2006, Niko Kukkurainen Jokikone Oy:stä kertoo.

- On ilo ja kunnia olla East Mx:n ja Jokikoneen mukana motocrosskaudella 2020. Autamme parhaamme mukaan, että tiimi saavuttaa kaudelle asettamansa tavoitteet, miettii Janne Jousikallio, Suzuki Deutschland, Suomen Sivuliikeeltä.