Tekniikkaongelmat veivät lähes Pärnin mestaruuden

Pärnin juhlaa Imartalla.
Joosep Pärn vei MXC/A-luokan Suomen mestaruuden Viroon, eikä antanut kenenkään yllättää häntä Imatralla. Mestaruus meni kuitenkin täpärälle, sillä tekniikkaongelmat vaivasivat virolaista viimeisessä erässä.

14-vuotias Joosep Pärn kuittasi nimiinsä eilen Imatralla MXC/A-luokan Suomen mestaruuden. Pärn ajoi päätöskilpailun kypsästi ja teki juuri sen, mitä hänen pitikin. Saku Mansikkamäen voittaessa molemmat erät, oli Pärn ensimmäisen erän kakkonen ja toisessa erässä kolmas. Se riitti tuomaan hänelle mestaruuden kahden pisteen erolla.

- Tulin tänään tänne voittamaan mestaruuden ja siinä myös onnistuin. Päivä ei ollut minulle helppo, sillä toisessa erässä minulla oli teknisiä ongelmia, Pärn kertoi.

Pärnin viittamaan ongelmat liittyvät hänen pyöränsä taka-akselin kiinnitykseen, jonka takia ketjut eivät meinanneet pysyä paikallaan.

g

Pärnin kausi Suomessa oli todella tasainen ja se käynnistyi Karkkilan avauserän voitolla. Karkkilan toisessa erässä hän oli neljäs, joka jäikin virolaisen kauden huonoimmaksi eräsijaksi. Pärn voitti yhteensä neljä erää ja seisoi yhdeksän kertaa palkintokorokkeella. Pärnin suorituksen arvoa nostaa sekin, että hän ajoi samoina viikonloppuina lauantaina Viron mestaruussarjaa ja sunnuntaina SM-sarjaa. ”Pahimpana” esimerkkinä oli Tornion SM-viikonloppu, jolloin Pärn kaasutteli lauantaina Virossa ja matkusti yötä myöten Tornioon, ajaen siellä kahteen erävoittoon.

- Kauden alussa minulla ei ollut tavoitteena voittaa mestaruutta, mutta sitten muutaman osakilpailun jälkeen se tuntui mahdolliselta, jonka jälkeen se olikin tavoitteena. Välillä reissaaminen oli raskasta, etenkin Tornion kilpailu oli minulle vaikea, kun yöunet jäivät todella vähiin, ensi kaudella 125-kuutioisella pyörällä ajava Pärn päätti.