Team Racingbike Finlandin kiireinen viikonloppu

Eelis Viemerö ajoi Vantaalla MX65-luokassa kolmanneksi. Kuva: Antti Peltola Eelis Viemerö ajoi Vantaalla MX65-luokassa kolmanneksi. Kuva: Antti Peltola

MX-liigakausi 2017 avattiin viikonloppuna Vantaalla. Sään suhteen viikossa ehti tapahtua paljon, ja toisin kuin Sipoossa, tällä kertaa kisat päästiin ajamaan kauniissa auringonpaisteessa. Myös rata näytti olevan erinomaisessa kunnossa, ja samaa sanoivat myös kuljettajat.

Lauantaina lähtöviivalla nähtiin naisten MXD-luokan lisäksi nuorten MX65 ja MXC/B-luokat. Tiimin parhaasta suorituksesta vastasi MX65-luokassa ajanut Eelis Viemerö #1, joka sijoittui kolmanneksi. Kymmenen nopeimman joukkoon mahtuivat myös Aaron Laine #460 ja Veeti Hakala-Rahko #123, jotka tässä järjestyksessä olivat sijoilla yhdeksän ja kymmenen. MXC/B-luokassa Nico Stenberg oli ensimmäisessä erässä 12. mutta toisen erän 10. tila nosti Nicon kokonaistuloksissa yhdenneksitoista.

Sunnuntaina vuorossa olivat MX125, MXB sekä harrastelijat. MX125-luokassa Joni Mäkelä #427 mahtui kymmenen parhaan joukkoon ollen yhdeksäs.

Vantaa lisäksi viikonloppuna kilpailtiin myös Joutsassa, missä ajettiin III Crawford Center Ovisepät Cross Country-kilpailu. Antti Ahtila ajoi kärjessä koko reilun kahden tunnin kilpailun, ja kuittasi näin nimiinsä A-luokan voiton. Racingbike Finlandin tiimillä oli runsas edustus myös Nuorten luokassa, ja tiimi ottikin näyttävän kaksoisvoiton Viktor Juseliuksen ajaessa voittoon perässään Niko Ahokas. Myös Eetu Savolainen, Juho Ahokas ja Joni Hakulinen sijoittuivat kymmenen kärkeen.

Ensi viikonloppuna ajetaan Hyvinkäällä, missä lauantaina jatketaan Sipoosta alkanutta Suomen Cup:ia. Sunnuntaina saadaan viimein käyntiin myös motocrossin SM-kausi.

Team Racingbike Finland tiedotus