Tarkkalalle valon pilkahduksia Portugalin MM-urilta
Marko Tarkkalan viikonloppu enduron MM-sarjan neljännessä kilpailussa Portugalin Torres Vedrasissa oli hienoisen nousujohteinen. Lauantaina loppilainen sijoittui vaatimattomasti yhdeksänneksi, mutta lauantaina mies nousi sijalle seitsemän.
Kilpailuviikonlopun aloittava perjantai-illan Supertest antoi jo odottaa mieheltä vahvoja tuloksia: - Olen jollain tapaa aina epäonnistunut Supertestillä. Kyseessähän on vain muutaman minuutin pyrähdys perjantai-iltana yleisön iloksi. Nyt sain kuitenkin alle ehjän suorituksen ja näin hyvän alun kilpailuviikonlopulle. Lauantaina kuitenkaan erikoiskoeaikani eivät riittäneet yhdeksättä sijaa korkeammalle. Luokassani oli todella tasaista, joten vaikka ajoni parani huomattavasti, sijoitukseni tulostaulukossa ei ikävä kyllä merkittävästi kohentunut.
Torstain testipäivänä uusia säätöjä pyöräänsä löytänyt Tarkkala kohensi vauhtiaan entisestään sunnuntaina: - Ajoin koko päivän kuudentena, mutta päivän viimeisellä erikoiskokeella, crossitestillä, koko päivän ihan kannoillani ajanut Italian Micheluz pääsi puolella sekunnilla ohitseni. Toki se harmittaa, mutta tätä on kilvanajo. Positiivista on kuitenkin se, että otin aimo harppauksen vauhdillisesti kohti podiumsijoituksia, seitsemäntenä E3-luokan MM-pisteissä oleva Tarkkala kertoo.
Kahden viikon kilpailuturneelta kotiin palaava Tarkkala ei kuitenkaan ehdi kauaa levätä, sillä jo ensi viikonloppuna mies nähdään Riihimäellä enduron kaksipäiväisessä SM-sarjan osakilpailussa: -SM-kilpailu on mie hyvä harjoitus, sillä erikoiskokeet on rakennettu MM-kilpailujen tyyppisiksi. Riihimäen kilpailun jälkeen taidan suoda itselleni viikon lepotauon, neljä viikonloppua perätysten kilpailut Tarkkala suunnittelee.
Enduron MM-sarja viettää seitsemän viikon tauon, jonka jälkeen kilpaa ajetaan Italian Castiglion de Fiorentinossa 29.6.-1.7.2012.
Ilona Nikanto
Enduron MM-sarjan 7/16 osakilpailu, 12.5.2012: 1.) Christophe Nambotin, 2.) Sebastian Guillaume, Gas-Gas, 3.) Aigar Leok, TM, ..9.) Marko Tarkkala, Beta.
Enduron MM-sarjan 8/16 osakilpailu, 13.5.2012: 1).Christophe Nambotin, KTM 2). Oriol Mena, Husaberg, 3). Aigar Leok, TM, ..7.) Marko Tarkkala, Beta.
MM-pistetilanne, E3-luokka: 1.)Nambotin 160, 2.) Ljunggren 110, 3.)Leok 109, 4.) Knight 108, 5.) Mena 100, 6.) Kehr 71, 7.) Tarkkala 64, 8.) Robert 51….