Talven kahden ensimmäisen SM-enduron läpivienti näyttää hyvältä

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Enduron SM-sarjan pitäisi käynnistyä helmikuun lopussa. Tällä hetkellä kilpailujen järjestäminen näyttää todennäköiseltä.

Talvikauden ensimmäinen SM-enduro pitäisi ajaa Sysmässä 27. helmikuuta ja viikko sen jälkeen pitäisi jakaa SM-pisteitä Kangasalla. Molempien kilpailuiden järjestelyt etenevät tällä hetkellä normaalisti, tavoitteena ajaa SM-osakilpailut ilmoitettuna ajankohtana. Sysmän Moottorikerhosta kilpailun johtaja Miikka Mannila toteaa Aluehallintoviraston tämän hetkisten rajoitusten ulottuvan Päijät-Hämeessä 15.2.2021 asti. Aluehallintovirasto on tosin antanut järjestäjälle lausunnon, jossa he toteavat tapahtumasta sen noudattavan ei yleisötilaisuus -periaatetta. Jos uusia rajotteita ei aseteta, on kilpailu ajettavissa THL:n ja STM:n ohjeistuksien mukaisesti.

Pirkanmaalla vastaavat rajoitukset ovat asetettu 8.2.2021 asti. Kangasalan Moottorikerhosta Jari Kakko toteaa aikaikkunan olevan lyhyt kilpailun ajankohtaan, mutta usko kilpailun läpiviemiselle on ainut vaihtoehto näihin tietoihin perustuen. Samalla lajipäällikön roolissa toimiva Kakko haluaa antaa kuljettajille selkeän viestin jatkaa valmistautumista näihin kilpailuihin normaalisti. Jos asioissa tapahtuu muutoksia nopeasti, niistä kerrotaan välittömästi.

Talvikauden 2021 SM-enduro kilpailut

  • 27.02.2021    Sysmän moottorikerho Ry
  • 06.03.2021    Kangasalan moottorikerho Ry
  • 20.-21.03.2021  Päijänteen Ympäriajo/Helsingin moottorikerho Ry