Suominen: ”Polvilumpio näkyvissä”

- Tässä kävi niin, että historia toisti vähän liiankin hyvin itseään. Kun olin lähdössä reissuun, niin kaikki työkavereita myöten sanoivat, että varmasti tulet taas lamppuautolla kotiin. Sanoin, että ei nyt sentään, mutta kaikki kun hokevat sitä, niin varmasti jotain taas tapahtuu. Kyllä tässä nyt oikeastaan itseäkin naurattaa, kun kaikki kävi samoin kuin siellä Tsekissä 25 vuotta sitten: Kolmas kisapäivä, toinen kierros, ainoa kiire väli.

- Kaikki osui nappiin, vaikka todellisuudessa ei ollutkaan mitään kiirettä. Ajoin sen siirtymäpätkän alun tosi lujaa ja sitten edellä menneen kaverin kanssa tuumattiin, että mennään vain rauhassa eteenpäin. Vähän siinä ajatus karkasi sellaisessa nopeassa mutkassa ja se tuli vähän silmille. Siitä lähdettiin sitten sellaiset immelmannit. En edes huomannut mitään loukkaantumista, vaan aloin korjailla pyörää. Laittelin etumaskia ja kirosin kuin turkkilainen, että kyllä pitää ihmisen olla tyhmä. Yhdistelin siinä vähän virtapiuhoja, että sain pelin käyntiin. Kyseessä kun on starttipeli ja kaikki katkaisijat olivat hajalla, niin siinä pureksin johtoja ja sain surrattua ne yhteen.

- Lähdin sitten jatkamaan matkaa ja katselin mitä vaurioita on tullut, että varmasti pystyy vielä korjaamaan. Keräilin vielä umpiotkin povariin kiinni, että saa vaihdettua sitten valomaskin reunat. Jonkun matkaa ajettuani huomasin, että perhana, kun juimii tuota polvea ja ajohousu oli hiukan revennyt siitä. Kurkkasin siitä reiästä sisään ja huomasin, että siellä onkin vähän isompi haava ja taisi kiire loppua tähän, kun ei taida tuommoinen reikä mennä ihan Salvequickilla umpeen, vaan täytyy siihen varmaan muutama ommel laittaa. En kyllä tiedä kuinka paljon tikkejä siihen lopulta tarvittiin, kun piti tikata kahteen kerrokseen, kun lumpio killitti sieltä sillä lailla näkyvissä.

- Tällainen tarinan loppu tällä kertaa, mutta onneksi nyt ainakin lähdetään omilla jaloilla tästä maasta, ettei tarvitse paareilla lähteä.

Kari Salminen