Suomi toisena junioreissa

Teksti
Roni Kytönen (vas.), Samuli Puhakainen ja Hermanni Haljala ovat avauspäivän jälkeen mahtavasti junioreissa toisena.
Kuva
Foto Boezerooy
Endurojoukkueiden MM-kilpailu, Sixi, käynnistyi tänään suomalaisittain mahtavasti. Avauspäivän jälkeen trophya johtaa Espanja ja junioritrophya Italia. Suomi on junioreissa mahtavasti kakkosena.

Järjestyksessään 96. Sixi käynnistyi tänä aamuna Ranskan Le-Puyssa. Ensimmäisen päivän reitillä oli pituutta reilut 200 kilometriä ja matkalla oli viisi maastokoetta. Päivän pituus oli täydet 8 tuntia.

Trophyjoukkueista parhaiten aloitti Espanja ja jatko sujui samaan malliin. Avauspäivän jälkeen Espanja on nykäissyt reilun 20 sekunnin johdon. Joukkueen paras oli odotetustikin Josep Garcia. Toisesta sijasta kamppailevat tiukasti tässä vaiheessa Italia ja Iso-Britannia. Joukkueilla on ruhtinaallinen kolmen sadasosasekunnin ero Italian eduksi. Italian joukkueen nopein oli Andrea Verona ja Iso-Britannian kiireisin oli puolestaan Nathan Watson.

Suomen joukkue Pyry Juupaluoma, Antti Hänninen, Eemil Pohjola ja Peetu Juupaluoma on ensimmäisen päivän jälkeen yhdeksäntenä. Ero johtavaan Espanjaan on seitsemän minuuttia.

- Aamu oli aika vaikea, olin pari ensimmäistä pätkää aika hukassa ja kaaduinkin siellä. En oikein meinannut pysyä linjalla ja oli vähän sellaista sekoilua. Kyllä ajo sitten loppupäivästä vähän parani ja pari pätkää tuntui jo ihan ajamiselta. Helppoa ei kuitenkaan ollut ja tuosta on kyllä varaa parantaa. Huomenna on ainakin tutummat pätkät, kun ne on jo kertaalleen ajettu. Nyt meinasin vähän olla välillä väärässä paikassa. Kun en oikein muistanut kaikkia paikkoja, niin se oli sellaista hapuilua. Joukkueella on kuitenkin kaikki ok ja pyörät ovat parc fermessä. Pyryllä (Juupaluoma) hajosi etujarruletku varikkoon työntäessä. Onneksi hajosi siinä, eikä heti aamulla maastossa, niin sen ehtii vaihtaa ennen starttia, kertoi Antti Hänninen.

Suomi toisena junioreissa

Junioritrophy käynnistyi melkoisen dramaattisesti, sillä sekä Ranskan Antoine Alix että Ruotsin Albin Norrbin jäivät jo ensimmäiselle maastokokeelle. Ensimmäisen maastokokeen jälkeen johtaneen USA:n Cody Barnes jäi puolestaan toiselle siirtymälle, joten kolme kovaa joukkuetta oli ulkona jo ennen kuin kisa oli oikeastaan edes alkanut.

Suomi aloitti kisan nelospaikalta, mutta nousi jo toisen maastokokeen jälkeen kakkoseksi. Tuosta paikasta ei Suomi enää luopunut, mutta jäi kuitenkin tasaisesti johdossa olevasta Italiasta, joka johtaa kisaa puolellatoista minuutilla. Suomen kolmikosta Hermanni Haljala, Samuli Puhakainen ja Roni Kytönen, nopein oli odotetusti Kytönen.

- Oli aika surkeaa koko päivä. En jotenkin vain pystynyt luottamaan pyörään. Kyllä jotain on keksittävä, millä pystyn huomiselle parantamaan. Yhdellä pätkällä oli sellainen tiukka kurvi, josta vedin ulos ja putosin sellaiseen piikkipuskaan ja jäin siihen kiinni. Hermannilla (Haljala) oli myös vähän jotain ohjelmaa parilla viimeisellä pätkällä. Meillä kaikilla on kuitenkin kaikki kunnossa. Ei tämä mikään huono avaus ollut, kun olemme toisena. Ero on puolitoista minuuttia Italiaan, mutta kyllä ne kaikki voitettavissa ovat. Olen minä ne MM:issäkin voittanut, ei siellä mitään lyömättömiä ukkoja ole, Samuli Puhakainen arvioi.

Juniorien kolmospaikalla jatkaa Iso-Britannia puoli minuuttia Suomesta jääneenä. Huomenna kierretään sama reitti uudelleen.