Suomen MXGP:n aikakohta ja kisaluokat varmistuivat

Kymiringillä ajetaan ensi vuoden elokuussa.
Kuva
Ray Archer
Youthstream julkaisi MM-motocrossin alustavan kilpailukalenterin ensi vuodelle. Samalla vahvistui myös Suomen GP:n päivämäärä ja lisäluokat.

Kymiringillä kaasutellaan MM-motocrossia elokuun viimeisenä viikonloppuna ensi kesänä. Viikkoa aiemmin MM-sirkus vierailee Ruotsin Uddevallassa, josta he siirtyvät suoraan Suomeen. MXGP- ja MX2-luokkien lisäksi Kymiringillä nähdään täysi kattaus niin sanottuja lisäluokkia. Naiset ajavat kilpailussa omista MM-pisteistä ja lisäksi EMX125- ja EMX250-luokat omista EM-pisteistä.

Alla ensi vuoden alustava kilpailukalenteri kokonaisuudessa.