Suomalaisten tunnelmat Slovakiasta

Eemil Pohjola viihtyi extremetestillä.
Kuva
Kari Salminen
Tässä suomalaiskuljettajien omia kommentteja Slovakian EM-enduron avauspäivältä

Iina Turkki

Oli loppupeleissä aika raskas päivä.  Aikataulu oli niin tiukka, että siellä sai siirtymilläkin yrittää päästellä ihan tosissaan. Vähän tahtoi olla myös ohjelmaa. Oli paikoitellen aika liukkaita juuria ja kyllä sieltä muutama mäkikin löytyi. Ne mäet eivät olleet kuitenkaan niin pahoja, mitä odotin. Kun vähän katsoi, mistä ajoi, niin niistä pääsi ihan hyvin ylös. Se endurotesti oli aika erikoinen ajettava. Siihen ei saanut rytmiä päälle millään. Ei se minulle mikään lempparipätkä ollut. Crossitesti oli ihan älyttömän kiva ja extremestä tykkäsin myös. Se ei ollut yhtään niin vaikea, mitä kuvittelin, vaan oikein makea pikku pyrähdys. Myöhässä olin kyllä tosi paljon, että tuloksesta en tiedä.

Peetu Juupaluoma

Tavallaan oli raskas päivä, tavallaan taas ei. Sellainen vaihteleva, ihan hyvä päivä. Sijoituskin oli ihan hyvä, vaikka parempaankin oli mahdollisuus. Viimeisellä pätkällä tipuin kolmanneksi. Ei siellä mitään tapahtunut, mutta kaveri oli vain nopeampi. Meillä oli alle sekunnin ero ennen viimeistä pätkää. Pikku tapahtumia oli kyllä päivän aikana. Ensimmäisellä crossitestillä hyppäsin pöytähyppyrin ylipitkäksi. Endurotestillä oli vähän ohjelmaa ohitettavan kanssa. Kaveri ei päästänyt minua ohi ja sitten vedin lipat. Siinä meni liikaa aikaa. Maaliin kuitenkin päästiin. Huomenna yritetään parantaa sijoitusta. Ei voittokaan mahdottomuus ole.

Eetu Puhakainen

Aamulla oli vähän tuskaista, kun en ihan muistanut, miten reitti meni. Ei reitin merkkaus nyt huono ollut, mutta olihan siellä aika vähän merkkejä. Kyllä siellä kuitenkin osasi oikeaan paikkaan mennä. Ajosta ei muutenkaan tullut aamulla oikein mitään. Pätkillä en kaatunut kertaakaan, mutta siirtymillä tuli joitain pikku tupsahduksia. Iltapäivällä ajo parani ja huomenna täytyy yrittää ajaa vielä hiukan paremmin. Ihan tyytyväinen en tämän päivän ajoon ole.

Pyry Juupaluoma

Muutamia hyviä pätkäaikoja tuli, mutta ensimmäisellä crossilla kaaduin, enkä päässyt heti takaisin radalle. Siinä meni minuutin verran pyörää punnertaessa. Vähän oli myös lihaskramppeja, muuten ihan ok päivä. Crossitesti oli tosi hyvä, vaikka se menikin ensimmäisellä kierroksella täysin pilalle. Endurotesti parani koko ajan loppua kohden, eikä se extremekään niin vaikea ollut, miltä se näytti. Pikku virhe tuli viimeisellä kierroksella. Lähti perä juuresta siinä mäessä, niin pysähdyin siihen. Muuten ihan ok. Olisihan päivä voinut mennä paremminkin, mutta kokemusta tulee koko ajan. Kyllä minä huomenna yritän parantaa, en minä tähän tulokseen ihan tyytyväinen ole.

Niko Toukola

Kaksi ensimmäistä kierrosta meni ihan hyvin, mutta viimeisen kierroksen endurotestillä lähti aika isot lipat. Löin vähän pääni siinä ja nyt hiukan huimaa. Taytyy aamulla katsoa, miltä ajokunto vaikuttaa, mutta luulisin, että pystyn ajamaan. Reitti oli ihan mukava. Minä tykkään tuollaisesta endurosta, kun on vähän kiviä ja juuria. Siirtymät olivat mielestäni aika rankkoja, kun olen vähän huonokuntoinen.

Roni Kytönen

Luokkavoitto tuli, mutta aika hirveä päivä muuten. Crossilla nyt pääsi ajamaan omaa ajoa, mutta endurotestillä ohitin ensimmäisellä kierroksella seitsemän kuskia. Siellä ajeltiin kuin possujunassa, ihan yhtä linjaa. Toisella kierroksella sain vähän paremman välin, niin jouduin ohittamaan vain kaksi kuskia, mutta nekin olivat juuri sellaisissa paikoissa, joissa voisi itse vetää, mutta on vain ajettava siinä perässä. Viimeisellä kerralla ohitin taas kuusi kuskia siellä. Se vähän ärsyttää tämän päivän ajossa. Muuten päivä oli ajollisesti ihan hyvä. Ensimmäisellä kierroksella kaaduin extremellä ja viimeisellä kierroksella kaaduin crossillakin, muuten pysyin päivän pystyssä. Luokkavoitto on toki hyvä asia, mutta yleiskilpailu jätti hiukan hampaankoloon. Täytyy huomenna yrittää vähän parantaa.

Antti Hänninen

Kakkossija tuli, vaikka vedin viimeisellä testillä lipat. Ei se kuitenkaan vaikuttanut mitään. Vauhtia pitäisi saada pidettyä paremmin. Jotenkin menee ihan hyvin, mutta sitten vain en pysty pitämään samaa vauhtia yllä. Tänään tein pari virhettä. Endurotestillä ajauduin pois linjalta ja sudittelin vähän aikaa puun takana. Viimeisellä extremellä vedin kunnon lipat ja siinä tuli aikamoinen puujalka, mutta eipä sekään luokkasijoitusta haitannut. Pätkät olivat ihan ajettavia. Endurotestillä oli vähän juuria, mutta ihan hyvä pätkä se oli ja hyviähän ne olivat kaikki.

Roni Salin

Ajollisesti oli aika kivaa. En ole ajanut enduroa kuukauteen, vaan olen ajanut pelkästään crossia, niin eihän sitä voi odottaakaan, että kaikki olisi ihan helppoa. Oli vähän sellaista ajelua, eikä ollut oikein luottoa pitoon. Extremellä jäin ensimmäisellä kierroksella mäkeen kiinni. Crossitestillä sammutin kerran pyörän. Siirtymällä vedin parit lipat. Ihan kohtuulliset pisteet tuli tänään, mutta tavoite oli kyllä vähän korkeammalla. Huomenna voisi vähän parantaa, kunhan ei vain tule vettä. Tänään on taas kuitenkin opittu lisää ja huomenna sitten uusiksi.

Eemil Pohjola

Jos tänään olisi ajettu pelkää extremeä, niin sitten olisi mennyt ihan hyvin. Minulla oli maha kipeänä päivällä ja kaikki tuli pihalle siirtymällä. Tuntui vähän, että voimat menivät siihen. Ei oikein meinannut jaksaa ajaa. Ei sekään kaikkea selitä, aika paljon tuli eroa kärkeen. Ruotsalaiset ajoivat aika karuja aikoja endurotestille. En tiedä mitä ne tekevät eri lailla siellä. Täytyy lähteä kävelemään se pätkä ja sitten miettiä mitä itse tekisi huomenna eri lailla. Pitisi vain ajaa paremmin, nyt se on vähän sellaista sähläämistä. Tulee pieniä virheitä ja ne sitten kostautuvat, kun on liukasta.Yhdellä pätkällä joku kaatui eteeni, enkä mahtunut siitä ohi. Jouduin odottamaan, että päästään jatkamaan matkaa ja lähdin perään. Sitten kun lähdin ohittamaan, niin se väisti samalle puolelle ja kiilasi minut sellaiseen puun väliin. Pääsin kyllä lopulta ohi.

Santeri Enjala

Olen kolmossijaan tyytyväinen. Ei ollut mitään ongelmia, enkä vain pystynyt parempaan. Mukkala meni kovempaa ja Krywultin vauhtiin meillä ei kummallakaan ollut mitään sanomista tällä kertaa. En kaatunut tänään kertaakaan ja kaikki meni ihan hyvin. Huomiselle toivotaan oikein reilua vesisadetta.

Janne Mukkala

Kyllä nyt syötiin Krywultin kädestä, mutta oma ajokin oli kyllä ihan onnetonta. Ei lähtenyt kulkemaan ollenkaan. En tiedä, tuntuu, ettei ole kaikki intiaanit kanootissa. Oli vähän huono olokin. Joku mättää, mutta en tiedä mikä. Vähän sama oli Parolassakin. En saanut yhtään sellaista fiilistä, mitä oli Portugalissa. Vaikeaa oli, mutta pääasia, että pääsin maaliin. Olen ihan tyytyväinen tulokseen. Se on ihan hyvä tällaisella ajolla. Pätkät olivat kyllä hyviä. Eihän se endurotesti minulle maistunut, mutta se on enduroa. Kisa oli hyvä, minulla vain oli huono päivä. Toivottavasti huomenna olisi parempi.

Mikko Kuoppamäki

Nyt on hyvä fiilis kun on päässyt maaliin. Ensimmäinen kierros meni tosi hyvin ja toinen siinä niinkuin samalla vauhdilla, mutta aika epätoivoiselta näytti kolmannelle kierrokselle lähtiessä, kun alkoi olla ukko loppu tällaisesta rynkytyksestä. Crossin jälkeen siirtymällä ajoin ulos rinteestä ja putosin pyörän kanssa aika syvälle. Sitten huomasin, että takajarrupolkimen ruuvi oli irronnut ja jouduin ajamaan koko loppukierroksen ilman takajarrua. Tämä oli ensimmäinen EM-kisani ja täytyy sanoa, että on tämä niin paljon rajumpaa, etten pidä Suomen kisoja enää oikein minään. Mutta kokemuksen kannaltahan minä tänne lähdinkin.