Suomalaisten tunnelmat Italiasta

Kuva
Jani Hovi
Suomalaisten omat kommentit Italian MM-enduron avauspäivän jälkeen

Roni Kytönen:

Kisa alkoi aika huonosti, mutta hiukan sain parannettua kahdella viimeisellä kierroksella varsinkin enduro- ja crossitesteille. Extremellä ei vain etene tarpeeksi, vaikka en tehnyt mitään isompia virheitäkään. Kerran sammutin pyörän kolmannella kierroksella, mutta ei vain etene tarpeeksi vauhdikkaasti. Ei vain ole riittävän hyvää luottoa kun ajetaan tuollaista yhtä jälkeä. Tuollaisessa pehmeässä vauhdin ylläpito olisi tärkeää, mutta se on aina ollut minulle vaikeaa, koska ajan mieluummin joko kaasu kiinni tai kaasu auki. En tosiaan voi olla tyytyväinen tähän päivään, mutta yritetään huomenna ajaa paremmin.

Hermanni Haljala:

Ensimmäinen kierros oli aika lailla sellaista turhaa puristamista, mutta sitten se alkoi loppua kohden parantua ja sain luokassa aikoja kympin joukkoon. Aika lailla puhdas päivä oli. Viimeisellä pätkälläkin tuli ihan hyvin, vaikka hiukan kaaduinkin. Endurotestillä saisi olla enemmän rohkeutta lisää. Se on aika nopea, mutta pölyn joukossa on kantoa ja kiveä, niin tulee ajettua liiankin tarkasti. Kun ei siellä kuitenkaan voi ihan kuolemaa halveksuenkaan laskea menemään, niin siellä tulee kyllä takkiin. Se on myös aika liukas, etenkin jos tulee vähän kallellaan kiviin tai juuriin. Sitten taas kun saa pyörän suoraan ja antaa kaasua niin pitoa löytyy. Jaksoin ihan yllättävänkin hyvin. Vaikka kolmannella kierroksella vähän väsyin, niin palauduin ihan hyvin viimeiselle kierrokselle. Reitti oli kuitenkin aika helppo, kun ei ollut pitkiä siirtymiä, mutta koska se teki siitä nopeatempoisen, niin saihan siinä töitä tehdä kun ajettiin neljä kierrosta.

Peetu Juupaluoma:

Päivä sujui ihan hyvin. Endurotestillä kaaduin kerran, mutta muuta isompaa ohjelmaa ei sitten ollutkaan. Extreme ja crossitesti tulivat ihan hyvin. Endurotestikin tuntui hyvältä, mutta kello ei kylläkään tykännyt. Siihen pitäisi jotain kehittää huomenna. Olen kuitenkin päivään ihan tyytyväinen. Varsinkaan Päitsin jälkeen en olisi odottanut, että pystyn ajamaan näinkin hyvin. Päivä ei ollut mitenkään raskas. Endurotestin jälkeen olin kyllä aina hapoilla. Se oli niin pitkä ja koko ajan joutui puristamaan täysillä, mutta kyllä rankempiakin päiviä ja vaikeampia reittejä on ajettu. Siirtymilläkään ei ollut mitään vaikeita paikkoja. Täytyy käydä tänään vielä pätkiä kävelemässä jos löytäisi parempia linjoja ja saisi huomenna muutaman sekunnin nipistettyä pois.

Samuli Puhakainen:

Aika vaikeaa oli koko päivän. Kaatuilin extremellä ja endurotestillä melkein joka kierroksella. Endurotestillä oli muutenkin hankalaa, koska lähtöpaikka oli loppupäässä. Ei paljonkaan tarvinnut saada edellä lähtenyttä kiinni, niin pölyä oli niin paljon, ettei nähnyt niitä maakiviä ja se tuntui tosi vaaralliselta. Tavoite on ajaa podiumille, koska olen Youth-luokassakin pärjännyt. Kun vertaan niihin jotka ajavat täällä ja pystyin heidät voittamaan 125-kuutioisella, niin kyllä isolla pyörälläkin pitäisi pystyä heidät voittamaan. Tämä rantapätkä sopi minulle ihan hyvin, mutta se endurotesti oli vaikeampi koska jossain kohtaa olisi pitänyt olla räväkämpi ja jossain taas jouheampi. Se oli paikoitellen myös aika liukas. Huomenna pitäisi ainakin jättää kaatumiset pois.

Niko Puotsaari:

Päivä sujui ihan hyvin. Ajo oli ihan hyvää ensimmäisestä pätkästä lähtien. Ensimmäisellä extremellä kaaduin vähän ennen maalia, mutta aika oli silti ihan hyvä. Toisella kierroksella kaaduin taas extremellä ja hukkasin siinä ainakin 15 sekuntia. Kolmannella kierroksella kaaduin crossitestillä toisessa kurvissa, mutta sen jälkeen pysyin loppupäivän pystyssä. Endurotestillä häviän muille. Vaikka se tuntuu ihan hyvältä, niin aika ei ole hyvä. Pitäisi vain uskaltaa ajaa siellä kivikoissa paljon kovempaa. Koska se on aika liukasta, niin minulla ei vain ole luottoa niin paljon kuin muilla. Crossitesti ja extreme tulevat ihan hyvin. Viimeisellä extremellä nousin yhden sijan ja olin 15, niin sain yhden pisteen. Päivä ei ollut mitenkään rankka. Kovettumat kämmenissä ovat aika hellänä, niin katsotaan, millaiset ne ovat huomenna. Toivottavasti ei satu kovin paljon.

Janette Mielonen:

Oli ihan kivaa. Crossitestistä tykkäsin tosi paljon. Siellä oli vain joka kierroksella yksi kuljettaja edessä ja oli aika vaikea päästä ohi. Extremekin oli ihan kiva. Ensimmäisellä kierroksella tuli ihan hyvä aikakin sinne, mutta endurotesti oli vaikea. Ei siellä mitään ylitsepääsemätöntä ole, mutta se on niin erilaista ja tosi liukas. Siellä jäin tosi paljon. Sijoituksesta en tiedä, mutta ainakin pääsin ilman AT-minuutteja ja se oli pääasia. Päivä oli rankka ja mietin päivällä, että voisinko keskeyttää, kun tulin tänne vain kokeilemaan. Kaikki kuitenkin sanoivat, että jatkat nyt vain. Sitten söin, niin kyllä se siitä taas lähti. Kädet kipeytyivät tosi paljon. Eivät ne puutuneet, mutta tangosta oli vaikea pitää kiinni. Tästä saa kyllä paljon kokemusta ja kun ajan vielä Heinolan ja Ruotsin, niin kun Suomessa alkaa kesäkausi, niin niissä on sitten iskussa. Reitti oli yllättävän mukava, eikä siirtymillä ollut mitään pahoja paikkoja. Huomenna täytyy lähteä parantamaan sijoitusta.