Suomalaisten tie nousi pystyyn MM-karsinnoissa

Antti Vuolas ja Timi Salonen karsiutuivat Unkarin Debrecenissa ajetussa MM-karsinnassa.
Kuva
Matias Hirsimäki
Valitettavasti suomalaiset kuljettajat karsiutuivat jatkosta speedwayn MM-karsinnoissa.

Speedwayn henkilökohtaiset MM-karsinnat kohti kauden 2024 GP-sarjaa ajettiin lauantaina ja maanantaina. Suomella oli karsintoihin kolme paikkaa, kun Timo Lahti tavoitteli jatkopaikkaa lauantaina Italian Lonigossa ja Antti Vuolas sekä Timi Salonen tänään Unkarin Debrecenissa. Yhteensä karsintoja ajettiin neljä, joista jokaisesta neljä parasta lunastivat paikkansa karsintojen finaaliin, GP Challengeen.

Ensimmäisenä suomalaisista tulessa oli siis Lahti. Lahden alku kilpailuun oli hankala, sillä kahteen ensimmäiseen erään suomalainen sai yhden kolmossijan tuoman pisteen. Kolmannessa erässä Lahti ajoi komeasti erävoittoon nousten neljään pisteeseen. Neljännessä erässään Lahti ylitti maaliviivan toisena napaten kaksi pistettä lisää. Lahti päätti kilpailunsa hienosti erävoitolla, nousten samalla kilpailussa yhdeksään pisteeseen. Se riitti karsinnan sijaan seitsemän, joten Lahti jäi ilman jatkopaikkaa Challengeen.

Debrecenissa nähtiin radalla tänään Vuolas ja Salonen. Molemmat avasivat pistetilinsä heti avauserissään, Salosen ollessa omassa erässään toinen ja Vuolas omassaan kolmas. Toisissa erissä sijoitukset menivät toisinpäin, joten kahden ajetun erän jälkeen molemmat olivat kolmessa pisteessä. Salonen nappasi myös kolmannesta erästään pisteen, mutta erä jäi lopulta suomalaisen viimeiseksi. Näin ollen Salosen saldoksi muodostui neljä pistettä ja sijoitus 13. Vuolas jäi omassa kolmannessa erässään pisteittä. Suomalaisten kilpailun tähtihetki nähtiin kun Vuolas kaasutteli neljännessä erässään erävoittoon nousten samalla kuuteen pisteeseen. Vuolas kartutti pistetiliään viimeisessä erässään vielä kahdella. Vuolaksen saldoksi päätyi kahdeksan pistettä, ollen samalla kilpailun kahdeksas. Näin ollen suomalaisia ei tämän vuoden GP Challengessa nähdä.

Tulokset:

Lonigo:

  1. Piotr Pawlicki, Puola 13
  2. Nicolas Covatti, Italia 12+3
  3. Jan Kvech, Tsekki 12+2
  4. Paco Castagna, Italia 12+1
  5. Oliver Berntzon, Ruotsi 11
  6. Niels-Kristian Iversen, Tanska 10
  7. Timo Lahti, Suomi 9
  8. Jaimon Lidsey, Australia 9
  9. Tom Brennan, Iso-Britannia 8
  10. Matic Ivacic, Slovenia 6
  11. Marius Hillebrand 5
  12. Mathias Tressarieu, Ranska 4
  13. Carlos Eber Ampugnani, Argentiina 3
  14. Andrea Battaglia, Italia 2
  15. Facundo Cuello, Argentiina 2
  16. Denis Stojs, Slovenia 2

Debrecen:

  1. Jack Holder, Australia 13+3
  2. Andzejs Lebedevs, Latvia 13+2
  3. Michael Jepsen Jensen, Tanska 13+1
  4. Jacob Thorssell, Ruotsi 12
  5. Adam Ellis, Iso-Britannia 11
  6. Janusz Kolodziej, Puola 9
  7. Kai Huckenbeck, Saksa 9
  8. Antti Vuolas, Suomi 8
  9. Petr Chlupac, Tsekki 8
  10. Andreas Lyager, Tanska 6
  11. Marko Levishyn, Ukraina 6
  12. Norbert Magosi, Unkari 5
  13. Timi Salonen, Suomi 4
  14. Roland Kovacs, Unkari 2
  15. Andrei Popa, Romania 1
  16. Mark Barany, Unkari 0
  17. Richard Fuzesi, Unkari 0