Suomalaismenestys jatkui Virossa

Juniorien U20-luokassa Joakim Grelssonista leivottiin kaksoisvoittaja, kun ruotsalainen oli nopein myös toisena kisapäivänä. Ruotsalaismenestyksen täydensi Calle Johansson ajamalla kakkoseksi. Kolmas oli eiliseen tapaan Daniel Mundell. Paras suomalainen oli jälleen viidenneksi ajanut Hermanni Haljala. Kahden päivän yhteistuloksissa Haljala oli kuudes.

- Aika hyvin tuo reitti kului, mutta ihan hyvin jaksoin ajaa. Sijoitus oli ihan hyvä, vaikka tavoite olikin olla kolmen joukossa. Muut vain menivät tänään kovempaa. Reitti oli hyvä ja kisa oli hyvä, nyt tarvitaan vain lisää treeniä, Haljala päätti.

Luokan muista suomalaisista Toni Toukola oli tänään seitsemäs, Niklas Laankoski kahdeksas, Kosti Kirjavainen 14s, Tino Nuuttinen 20:s ja Jere Loven 24:s.

Juniorien E1-luokassa saatiin myös kaksoisvoittaja, kun Matteo Pavoni piti jälleen yllä parasta vauhtia. Lari Jukola oli eiliseen tapaan hienosti toinen ja kolmanneksi ajoi nyt Kristof Kouble. Yhteistuloksissa Jukola pokkasi kakkossijan.

- Olen kyllä tyytyväinen. Tänään paransin ajoa selkeästi vielä eilisestä. Kovempaa en oikeastaan olisi päässyt. Eilen tuli kaatumisia ja sammuttamisia ja vähän eksyinkin, oli vähän kaikkea, mutta tähän päivään olen todella tyytyväinen, Jukola iloitsi.

[kuva1]
Lari Jukola

Jesse Viljakainen oli nyt sijalla 18 ja Aleksi Vilander sijalla 20

Juniorien E2/3-luokassa saatiin uusi nimi kärkeen, kun voittoon ajoi Lorenzo Macoritto. Toiseksi sijoittui David Abgrall ja kolmanneksi Matias Savo, joka oli myös yhteistuloksissa kolmas.

- Oli ihan hyvä, ehjä päivä. Yritin ajaa samalla tavalla kuin eilenkin. Tuli vähän parempi tuloskin, kun jätin eilisaamun sähläilyt pois. Pätkät alkoivat olla kyllä aika rankassa kunnossa. Viimeisellä kierroksella meinasi jo loppua puhti miehestä, mutta läpi tultiin. Toivotaan, että vauhti riitti podiumille, Savo summaili tuloksia.

[kuva2]
Matias Savo

Joni Kaivolainen joutui hiukan taipumaan eilisestä ja oli nyt yhdeksäs. Eemil Helander ei päässyt lähellekään eilistä vauhtiaan. Mies olisi mennyt kovempaa, mutta pyörä ei. Mystistä vikaa etsittiin joka huollossa, mutta ei löydetty. Sijoitus oli eilisen voiton jälkeen vaatimaton 11:s. Se pudotti Helanderin yhteistuloksissa kärkipaikalta neljänneksi.

[kuva3]
Joni Kaivolainen

Senior E1-luokassa ajettiin podiumpaikoista edellisen päivän uusinta. Maaliin tultiin jälleen järjestyksessä Andrea Linusson, Daan Bruijsten ja Kimmo Hurri. Kolmas Hurri oli myös yhteistuloksissa.

- Kyllä tämä päivä oli pitkälti eilisen toisinto. Aika lailla ”safety moodilla” ajettiin ja turhia riskejä vältellen. Tilanteita ei ollut, mutta ukko alkoi taas puutua loppua kohden. Pätkät kuluivat aika lailla, mutta oikein hyvä kisa, Hurri kiitteli.

Mikael Miettinen ei aivan pystynyt edellispäivän vauhtiinsa, vaan oli nyt kymmenes.

Senior E2-luokassa voitto oli suomalaisittain todella lähellä. Jamie Lewis puristi kuitenkin tarvittavan eron viimeisellä maastokokeella ja vei luokan voiton puolentoista sekunnin turvin ennen Mika Barnesia. Kolmas oli Marco Neubert. Luokan yhteistuloksissa Barnes oli myös toinen.

- Tänään kulki oikein hyvin. Ensimmäinen kierros oli tosi hyvä. Toisella kierroksella kaaduin endurotestillä, siinä hukkui 5-10 sekuntia, mutta hyvä fiilis siitä huolimatta. Olen harjoitellut kaksi kuukautta melko paljon, mutta vauhdin löytyminen vaatii myös hyvän fiiliksen ja sen, että pääsee hyvään rytmiin pyörän kanssa.

Senior E3-luokassa Dennis Schroeter yllätti eiliset kärkinimet ja ajoi luokan voittoon. Toinen oli eiliseen tapaan Oscar Balletti ja kolmas Aleksi Jukola. Yhteistuloksissa Jukola oli myös kolmas.

- Olen ihan tyyväinen kolmanteen sijaan. Tuossa lopussa kaverit alkoivat ajaa vain kovempaa, Itse kyllä puristin kaikki mitä löytyi, olin johdossa vielä puolivälissä, mutta jouduin vain nöyrtymään. Hyvä päivä joka tapauksessa. Kerran kaaduin endurotestillä, mutta kaksi viimeistä pätkää olivat sellaisia, että niille olisin tarvinnut jostain varavoimia, Jukola myönsi.

[kuva4]
Aleksi Jukola

Veteraaniluokka oli sitten se, josta saatiin päivävoitto Suomeen, kun ykköseksi ajoi Petri Pohjamo. Voitto nosti Pohjamon myös yhteistuloksissa voittajaksi. Päivän kakkonen oli Arne Domeyer ja kolmas Janne Mukkala.

[kuva5]
Janne Mukkala

- Aamu lähti hienosti käyntiin, kun konttasin jo heti ensimmäisellä pätkällä. Se kyllä sytytti ja muistutti samalla siitä, että näin ei voi ajaa. Endurotestillä jalat kramppasivat aivan totaalisesti, kun ei voi istua, vaan täytyy seistä, vaikkei millään jaksaisi. Piti silti vain yrittää. Kyllä tämä tulos sikäli vähän yllätyksenä tuli, kun ei tässä ole muuta treenattu kuin käyty kerran tai kaksi ajamassa viikottain. Varmaan parempiin tuloksiin pääsisi kun tekisi jotain muutakin. Olen kyllä tosi tyytyväinen, ei voi muuta sanoa kuin, että kiva oli vetää, Pohjamo kertoi.

Tero Koskinen oli tällä kertaa viides, Mika Paavola seitsemäs ja Pasi Lindroos kymmenes. Juha Puotsaari ei startannut lainkaan, sillä olkapää oli sen verran kipeä eilisen hurjan kaatumisen jäljiltä, eikä pyöräkään ollut ajokuntoinen.

Naisten luokassa saatiin uusi voittaja, kun ykköseksi ajoi Nina Klink. Luokkaa dominoinut Jessica Gardner johti kisaa viimeiselle maastokokeelle asti, mutta siellä australialainen konttasi itsensä kakkoseksi. Kolmas oli jälleen Hanna Berzelius. Paras suomalaissijoitus saatiin jälleen Marita Nyqvistin toimesta. Hän sijoittui neljänneksi. Samalla sijalla Yamaha-kuljettaja on myös yhteistuloksissa.

- Ajoin tänään kyllä todella huonosti. Keskityin koko ajan vain pystyssä pysymiseen, enkä ajamiseen. Oli kyllä koko ajan kankean vaikeaa. Toinen kierros tuntui ehkä hiukan helpommalta. Ykköspätkä oli ainoa, jolla sain joka kerta parannettua aikaani. Mutta tyytyväinen en todellakaan voi olla. Podiumia täältä tultiin hakemaan. Jos nyt jotain lohtua pitää hakea, niin edellä oli vain kuskeja, joilla on hiekkaa kotonakin, eli ei siellä sentään savikuskeja ole edessä. Ei tässä auta kuin treenata vain lisää, Nyqvist tiesi.

Jennifer Siekkinen ajoi jälleen tasaisen kisan ja saapui maaliin eiliseen tapaan viidentenä. Teresa Teppola oli 12:s, Nelli Elo 15:s, Minna Virtanen 17:s ja Pauliina Sievänen 18:s.

Teksti ja kuvat: Kari Salminen