Suomalaiset Tanskassa

Mauno Keskikallio (oik.), Rossi Halen, Viktor Leppälä ja Simo Koskinen olivat mukana EM-karsintasarjan avauksessa Tanskassa. Heidän lisäksi suomalaisista kisassa kaasutteli myös Nico Bystedt, Samu Bärholm ja Topias Kontto.
Kuva
Aleksi Halen
EMX65- ja EMX85-luokkien North West-lohkon EM-karsintasarja käynnistyi tänä viikonloppuna Tanskassa. Samalla Tanskassa saatiin päätökseen naisten EM-sarja.

EMX65-luokkaan oli ilmoittautunut alla 40 kuljettajaa, joten lauantaina karsintaerässä jaettiin vain starttipaikat sunnuntain kisaeriin. Sen sijaan 85-kuutioisten luokassa kuljettajia oli 44, joten muutama kuljettaja jäi kisalähtöjen ulkopuolelle.

EMX65-luokan ensimmäisessä erässä Viktor Leppälä onnistui hyvin ja oli erän kolmas. Toisessa erässä Leppälä ajoi neljänneksi ja oli päivän totaalissa hienosti kolmanneksi korkeimmalla korokkeella. Hollannin kuljettajat veivät luokassa kaksoisvoiton. Dex Van Der Broeckin ajoi molempien erien voittoon, Jenairo Beerensin ollessa molemmissa erissä toinen. Suomalaisista Nico Bystedt oli luokan totaalissa yhdeksäs (eräsijat 6. ja 11.). Mauno Keskikallio oli toisessa erässä 17. ja nappasi neljä pistettä. Rossi Halen sai puolestaan yhden pisteen, ollen ensimmäisessä erässä 20. Samu Bärholm jäi niukasti pisteiden ulkopuolelle, ollen toisessa erässä 21.

EMX85-kuutioisten luokassa Topias Kontto oli karsintaerässä 15. ja meni sitä kautta kisaeriin. Simo Koskinen puolestaan haki vauhtia LCQ-aika-ajosta, josta hän pääsikin mukaan kisaeriin. Koskinen onnistui hyvin ensimmäisessä erässä ja oli 11. Kontto oli puolestaan 26. Toisessa erässä Koskinen oli puolestaan 14. ja Kontto 21. Ensimmäisen erän voitto meni Tsekin Vitezslav Marekille, Hollannin Gyan Doensenin ollessa toinen. Toisessa erässä kaksikko vaihtoi sijoitukset päikseen, Doensenin ajaessa voittoon. Lotte Van Drunen oli molemmissa erissä kolmas.

Naisten kauden viimeisen EM-kilpailun ensimmäisen erän voitto meni Tanskan Sara Andersenille, ennen Lynn Valkia ja Shana Van Der Vlistia. Andersen voitti myös toisen erän, Van Der Vlist oli toinen ja Valk kolmas. Van Der Vlist nappasi mestaruuden Hollantiin, ennen Valkia. Anne Borchers oli sarjassa kolmas. Hanna Mertsalmi oli tänään ensimmäisessä lähdössä 18. ja toisessa lähdössä 17. Mertsalmi oli sarjan loppupisteissä 13.

Kommentit

Lähettänyt Timo Laine : Su, 08/22/2021 - 21:24

85 luokan ensimmäisen erän tulokset poistettiin useiden (liputus)sääntörikkomusten takia ja pisteet jaettiin toisen erän tulosten mukaan.

Kieli
suomi