Sunderland takaisin kärkeen

Sam Sunderland nousi takaisin Dakar-rallin kärkeen.
Kuva
Rally Zone
Sam Sunderland nousi takaisin kärkipaikalle Dakar-rallissa.

Tänään Dakarilla ajettiin perätä 830 kilometrin mittainen etappi, josta erikoiskokeen osuus oli 395 kilometriä. Tuosta puolet kaasuteltiin hiekkadyyneillä, joten kuljettajien piti olla tarkkana jälleen kerran navigoinnin suhteen.

Eiliselle erikoiskokeelle ensimmäisenä startannut ja runsaasti aikaa siellä menettänyt Sam Sunderland oli tänään etapin nopein. Sunderland oli 28. reitille startannut kuljettaja tänään ja hän käyttikin paikan hyväkseen. GASGAS-kuljettaja ajoi nopeimman ajan vajaan kolmen minuutin erolla Hondan Pablo Quintanillaan, joka käytti myös hyväkseen hyvän lähtöpaikan. Päivän kolmas oli KTM:n Matthias Walkner.

Sunderland siirtyi takaisin kärkeen yhteistuloksissa, kolmen minuutin ja 45 sekunnin turvin ennen Walkneria. Eilen kilpailun kärkeen noussut Yamahan Adrien Van Beveren lähti tänään ensimmäisenä matkaan ja kärsikin lähtöpaikasta, menettäen 10 minuuttia aikaa. Van Beveren jatkaa kilpailussa nyt kolmantena, minuutin Walknerin takana. Quintanilla on neljäs ja hänkin on vain 5.30 kärkeä perässä. Joan Barreda on viides, vajaat 15 minuuttia kärjestä.

Alla kokonaistulokset.