Stigellillä positiivinen viikonloppu

Kuva
Harri Leppälaakso
Kytönen Motorsport lähti Unkarin MM-viikonloppuun kokoonpanollaan, mutta valitettavasti Eemil Pohjola satutti olkapäätään lauantaina ja joutui jättämään sunnuntain kilpailun väliin.

Enduro 2 -luokassa Henric Stigell alkoi löytää vauhtiaan viikonlopun aikana ja kellotti sunnuntainakin crossitestille hyviä aikoja. Muut pätkät eivät sujuneet kuitenkaan aivan lauantain tapaan ja nurmijärveläinen oli sunnuntaipäivän päätteeksi kymmenes. Stigell teki kuitenkin hyvän viikonlopun kokonaisuudessaan.

Enduro Youth -luokassa pisteissä toisena jatkava Hugo Svärd oli sunnuntaina seitsemäs. Nuorukaisella oli hieman ylimääräistä ohjelmaa siirtymällä ylämäessä, mutta hän ajoi muuten tasaisen kilpailun.

– Crossitesti kulki tänäänkin hyvin, mutta muut pätkät eivät tulleet aivan eiliseen tapaan. Ei suurempaa ohjelmaa ollut, mitä nyt muutamia pieniä virheitä missä meni muutamia sekunteja. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa ja Kreikkaan lähdetään parantamaan, Stigell kertoi sunnuntai-iltana.

Enduron MM sarja jatkuu viikon päästä Kreikan osakilpailulla.

Sunnuntai tulokset:

Enduro GP:    

1. Christophe Nambotin

2. Nathan Watson

3. Loic Larrieu

Enduro Junior:

1. Bradley Freeman

2. Mikael Persson

3. Matteo Cavallo

   Eemil Pohjola ei startannut

Enduro2  

1. Jamie McCanney

2. Josep Garcia

3. Eero Remes

4. Henric Stigell

Enduro Youth

1. Andrea Verona

2. Leo Le Quere

3. Ruy Barbosa

7. Hugo Svärd