Stewartin toinen

James Stewart ajoi toiseen peräkkäiseen voittoon. Kuva: Suzuki James Stewart ajoi toiseen peräkkäiseen voittoon. Kuva: Suzuki

AT&T stadionilla Arlingtonissa ajetun finaalin lähdön nappasi nimiinsä KTM:n Ryan Dungey, saaden peräänsä Stewartin ja Justin Barcian. Dungey johti kolme ensimmäistä kierrosta, ennen kuin Suzuki -kuljettaja Stewart painui hänen ohitseen ja kasvattia eroa tasaisesti koko kilpailun ajan, ollen ruutulipulla lopulta viisi sekuntia ennen Dungeyta.

- Olen todella onnellinen. Rata oli todella vaikea ja tiesin, että minun pitää pystyä laittamaan itseni oikeaan pystyäkseni ohitukseen ja kontrolloimaan kilpailua. Pistetilanne ei merkitse nyt mitään. Minun täytyy vain pystyä ajamaan niin kuin olen ajanut ja jos siihen pystyn, hyvin menee, Stewart kertoi.

Dungeyn jälkeen kolmanneksi ajoi Barcia. Honda -kuljettaja ylsi näin ollen kauden parhaaseensa. Sarjan pistejohtaja Ryan Villopoto ajoi tasoonsa nähden vaisumman kilpailun, ollen neljäs. Kawasaki -kuljettaja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kuudentena, mutta ei pystynyt vaikealla radalla tekemään normaalia nousuaan kärkeen.

Reed menetti pelin

Edellisessä kilpailussa kaatunut Chad Reed kertoi alkuviikosta murtaneen tilanteessa T1-nikaman, lapaluunsa ja solisluunsa. TwoTwoMotorsportin kuljettaja yritti ajaa kilpailun harjoituksissa ja aika-ajoissa, mutta vetäytyi radalta aika-ajojen puolessa välissä.

Reed kertoi Twitterissä hänen olkapäänsä lähti mahdollisesti pois paikaltaan, tai olkalisäke repeytyi irti. Reedin matka suuntautui jälleen sairaalaan kuvauksiin.

Ciancirulo dominoi

250 -luokassa radalla nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella itärannikon kuljettajat. Kilpailun voittoon ajoi sarjan ensikertalainen Adam Ciancirulo. Mitch Paytonin ProCircuit Kawasaki -tiimin hienoa päivää täydensivät toiseksi ajanut Blake Bagget ja kolmanneksi ajanut Martin Davalos.

Sarja jatkuu ensi viikonloppuna Atlantassa.

Tulokset:

Eastern Regional 250SX luokan tulokset:
1. Adam Cianciarulo, Port Orange, Fla., Kawasaki
2. Blake Baggett, Grand Terrace, Calif., Kawasaki
3. Martin Davalos, Cairo, Ga., Kawasaki
4. Vince Friese, Cape Girardeau, Mo., Honda
5. Justin Bogle, Cushing, Okla., Honda
6. Cole Thompson, Brigden, Canada, KTM
7. Blake Wharton, Beaumont, Texas, Honda
8. Kyle Cunningham, Aledo, Texas, Honda
9. Alex Martin, Millville, Minn., Yamaha
10. Mitchell Oldenburg, Alvord, Texas, Honda

450SX luokan tulokset:
1. James Stewart, Haines City, Fla., Suzuki
2. Ryan Dungey, Belle Plaine, Minn., KTM
3. Justin Barcia, Pinetta, Fla., Honda
4. Ryan Villopoto, Poulsbo, Wash., Kawasaki
5. Justin Brayton, Cornelius, N.C., Yamaha
6. Ken Roczen, Murrieta, Calif., KTM
7. Broc Tickle, Holly, Mich., Suzuki
8. Wil Hahn, Menifee, Calif., Honda
9. Josh Hill, Yoncalla, Ore., Suzuki
10. Andrew Short, Smithville, Texas, KTM

450SX luokan pistetilanne:
1. Ryan Villopoto, Poulsbo, Wash., Kawasaki, 144
2. Ken Roczen, Murrieta, Calif., KTM, 132
3. James Stewart, Haines City, Fla., Suzuki, 130
4. Ryan Dungey, Belle Plaine, Minn., KTM, 116
5. Justin Brayton, Cornelius, N.C., Yamaha, 114
6. Chad Reed, Dade City, Fla., Kawasaki, 111
7. Justin Barcia, Pinetta, Fla., Honda, 109
8. Andrew Short, Smithville, Texas, KTM, 83
9. Wil Hahn, Menifee, Calif., Honda, 65
10. Broc Tickle, Holly, Mich., Suzuki, 63