Siuntion rata jäämässä tonttien alle

Vuokrasopimus kunnan mailla on sanottu loppuvan 2014. Kunnan intressi on myydä tontteja rata-alueen rajalle ja osittain rata alueelle. Tonttikauppa Siuntiossa etenee rauhallisesti. Lähin myyty tontti sijaitsee 500m päässä.

Siuntion kirkonkylän seudulle kuuluu ääntä radalta. Eräs henkilö on vienyt asian Vaasan Hallinto-oikeuteen vuonna 2010, silloin tehtiin oikeuden vaatimat melumittaukset jotka olivat sallituissa lain vaatimissa rajoissa. Meluhaitta jakaa lähiseudun asukkaiden mielipiteet. Osaa häiritsee paljon ja toiset sanovat että kuuluu mutta voivat nukuttaa lastaan pihalla ilman mitään ongelmia.

Moottorirata on etelä-suomen parhaimpia ja yhtä hyvää rataa ei voida rakentaa muualle nykyisten korkeuserojen takia. Uuden radan rakentaminen maksaisi arviolta 200 000-400 000€.

- Toivomme että saamme jatkaa motocross toimintaa nykyisellä radalla niin kauan kunnes kunta antaa meidän käyttöömme uuden rata-alueen. Mielellämme olemme mukana auttamassa jos kunta päättää rakentaa nykyisen radan sivustalle meluvallin jotta ympäristön asukastyytyväisyys paranisi, Siuntion Moottorikerhon puheenjohtaja Tommi Parviainen kertoo.

Siuntion moottorikerho ry. perusti nettiadressin Siuntion motocrosstoiminnan jatkamisen puolesta. Kerhon toivomuksena on, että motocross toimintaa saisi jatkaa nykyisellä radalla niin kauan kunnes kunta antaa kerholle käyttöönsä uuden rata-alueen. Kerho olisi mielellään mukana auttamassa, jos kunta päättää rakentaa nykyisen radan sivustalle meluvallin, jotta ympäristön asukastyytyväisyys paranisi. Osoite adressiin on

http://www.adressit.com/siuntion_motocrosstoiminnan_jatkamisen_puolesta

- Kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät, Parviainen jatkaa.

Moottorikerholla on 180 jäsentä, joista 55 on nuoria jäseniä. Viimeisimpänä osoituksena nuorisotoiminnasta on Honkajoella voitettu 65cc sarjan kilpailu.

Radan ajoajat ovat jo todella rajalliset tällä hetkellä: Radalla saa ajaa maanantaisin (klo 14-19), torstaisin (klo 14-19) ja sunnuntaisin (klo 11-15) vain juniorikuljettajat, joiden pyörien äänet ovat hiljaisia. Pienien pyörien lisäksi isommilla pyörillä saa ajaa klo 14-19 aikaan vain tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja lisäksi lauantaisin klo 11-15.

Siuntion moottorikerho