
Sihvonen voittoon
EMX250-luokan toinen kisaviikonloppu käynnistyi tänään Valkenswaardissa ensimmäisen erän merkeissä.
EMX250-luokan aika-ajoissa kaikki neljä suomalaista oli samassa aika-ajoryhmässä. Jere Haavisto näytti hienon vauhdin hiekalla ja ajoi ryhmän neljänneksi nopeimman ajan. Miro Sihvonen oli puolestaan ryhmän seitsemänneksi nopein, joten molemmat menivät helposti kisaeriin. Kim Savaste oli ryhmän 21. ja Roni Kytönen 35. joten molemmat joutuivat last chance -erään. Siellä molemmat saivat huonot startit, eivätkä pystyneet erän aikana parantamaan tarpeeksi sijoitusta. Savaste oli erän 21. ja Kytönen 27. joten molempien päivä päättyi siihen.
Sihvosella hurja vauhti heti alussa
EMX250-luokan ensimmäisen erän starttipuomin pudottua kärkeen ryntäsi Simone Furlotti. Suomalaisista Haavisto onnistui startissa hyvin ja oli seitsemäs, Sihvosen ollessa 12. Sihvonen oli kuitenkin heti alussa hurjassa vauhdissa ja nousi jo ensimmäisen kierroksen aikana kuudenneksi, Haaviston pudotessa sijalle 11. Kärjessä ajanut Furlotti menetti pelin kaaduttua ensimmäisellä kierroksella ja kärkeen nousikin Ruben Fernandez.
Kolmannella kierroksella Sihvonen nousi viidenneksi ja ajoi samalla kaksi sekuntia Fernandezia kiinni. Neljännellä kierroksella Sihvonen nappasi jälleen yhden päänahan, kun edellä ollut Mike Kras jäi taakse. Samantien Sihvonen rupesi ahdistelemaan kolmantena olevaa Karlis Sabulista ja ohittikin latvialaisen kuudennella kierroksella. Tuossa vaiheessa kärjessä ajanut Fernandez oli neljä sekuntia Sihvosen edelle.
Kärkeen ja karkuun
Kun erää oli jäljellä seitsemän minuuttia, tavoitti Sihvonen toisena olleen Morgan Lesiardon. KTM Diga -kuljettaja ohittikin nopeasti Lesiardon ja lähti jahtaamaan reilun kolmen sekunnin päässä ollutta Fernandezia.
Sihvonen ajoikin Fernandezin kiinni, kun erää oli jäljellä kaksi minuuttia. Sihvonen seurasi reilun kierroksen Fernandezia, ennen kuin ajoi helpon näköisesti ohi ja kärkeen. Kierroksen aikana Sihvonen ajoi parin kolmen sekunnin eron espanjalaiseen.
Parin viimeisen kierroksen ajan Sihvonen hallitsi varmasti erää ja ajoi reilun kolmen sekunnin erolla ensimmäiseen voittoon EMX250-luokassa.
- Aamulla aika-ajoissa mia puutui kädet. Olin lähdön jälkeen kymmenen sijan tuntumassa ja sitten vaan raivasin tieni voittoon, Sihvonen kertoi. Sihvonen siirtyi samalla EM-sarjan kärkeen kuuden pisteen erolla ennen Lesiardoa.
Fernandez oli toinen ja Nick Kouwenberg kolmas.
Haavisto teki myös nousi lopulta sijalle kahdeksan.
Piikkien kausi käyntiin
EMX125-luokka avasi kauden Valkenswaardissa. Emil Weckman pääsi suoraan omasta aika-ajoryhmästään varsinaisiin kisaeriin, ollen ryhmänsä 13. Wiljam Malin ja Matias Vesterinen joutuivat puolestaan last chance -erään, johon molempien tie myös päättyi. Vesterinen oli erän seitsemäs ja Malin 33.
Tänään ajetussa ensimmäisessä erässä Weckman oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 12. Siitä Weckman nousi vähitellen aina sijalle yhdeksän, mutta putosi lopulta sijalle 13. Erän voittoon ajoi Mikkel Haarup, ennen Tim Edbergiä ja Brian Stubhart Moreauta.
Xracing