Sihvonen: ”Jokaisella löytyy vihaajia”

Miro Sihvonen ajoi Vantaan väreissä SM-kultaan sunnuntaina.
Kuva
Jani Hovi
Miro Sihvonen on saanut viime viikkoina vihaa päällensä sosiaalisessa mediassa, lähinnä liittyen Sihvosen valinnasta joukkueeseen tulevassa maajoukkueiden MM-kisassa Italian Mantovassa.

Me keskustelimme asioista Sihvosen kanssa Hyvinkään joukkue SM:n yhteydessä.

Ei varmaan ole mikään salaisuus, että kaaduit Heinolan MX-liigakisaa edeltävällä viikolla ja loukkasit olkapääsi?

- Näin kävi. Minulla lähti muutama viikko sitten sama olkapää sijoiltaan, mikä lähti silloin Venäjällä jo sijoiltaan. Olemme päättäneet, että se korjataan nyt heti kauden jälkeen. On kyllä kummallista, että somen puolelta tulee saman tien myös oikein "positiivista" kommenttia, että vaikka olkapää meni sijoiltaan muutama viikko sitten, autoin joukkueeni Suomen mestaruuteen vielä rikkinäisellä pyörälläkin. Mutta ei kai siinä mitään, jokaisella löytyy myös vihaajia ja se on vain niin.

Kun olkapääsi lähti sijoiltaan, niin kauanko siinä meni, ennen kuin pääsit taas ajamaan?

- Yritin ajaa jo viikko tapahtuneen jälkeen, mutta silloin se ei vielä ollut hyvä. Parin viikon päästä se alkoi olla kunnossa. Minulla on pari viikkoa ajoa alla ennen kuin tuli tänne Hyvinkäälle. Eihän sekään salaisuus ole, että olin kesän ajamatta tuo nilkan takia. Toiset ovat ajaneet kilpaa koko ajan, mutta minä en. Kuntoa olen toki treenannut ja lujasti, mutta koska en ole ajanut koko kesänä, niin en tietenkään ole sillä tasolla, jossa minun kuuluisi olla. Tiedän kyllä vauhdin, johon normaalisti pystyn, eikä tämä ole vielä sitä. Tämä oli vähän kuin uuden kauden aloitus ja kädet puutuivat sen mukaisesti. Ensimmäisessä erässä sain Jeren (Haavisto) tosi hyvin kiinni, mutta ohi en kuitenkaan olisi päässyt. Sitten loppui vielä bensakin viimeisellä kierroksella. Yritin työntää pyörän maaliin, mutta aika loppui kesken. Olin sen jälkeen aivan kuollut. Tuntui kuin olisin vetänyt kuntotestin. Onneksi oli pitkä tauko, mutta en silti ehtinyt palautua kunnolla.

- Toiseen erään lähdin hyvällä latauksella, mutta kolaroin jo heti ensimmäisessä mutkassa ja siinä vääntyi etujarrulevy niin, että minulla ei ollut enää etujarrua ollenkaan. Sen lisäksi vielä takaiskunvaimentimeen tuli jotain vikaa jonka seurauksena pyörä potki koko ajan johonkin suuntaan. Totta kai minua harmittaa, että suoritukseni oli tuollainen, mutta sain kuitenkin näytettyä karsinnoissa ja ensimmäisessä erässä vauhtiani, johon pystyn parin viikon ajamisen jälkeen.

Nyt on vajaa viikko aikaa joukkue MM-kisaan, mitä nyt tehdään?

- Nyt treenataan etenkin startteja, ne tulevat olemaan siellä todella tärkeitä. Sitten yritetään olla valmiita siellä. Teen varmasti parhaani ja toivon mukaan pystyn olemaan se kuski, joka vie Suomea siellä eteenpäin.

Onko joukkueella muuta tavoitetta kuin A-finaaliin pääsy?

- Sen lisäksi minä olen niin yksilöurheilija, että minulla on omat henkilökohtaiset tavoitteeni, että haluan myös itse pärjätä siinä kisassa.