Seistolan pois jäännin syyt ja hänen korvaajansa
Matti Seistolan piti ajaa viime vuoden tapaan Suomen maajoukkueessa tämän vuoden Six Days Endurossa Saksassa, mutta asiaan tuli valitettavasti Seistolan työnantajan puolelta muutos. - Tiimi ilmoitti mie, että toimittaa kaluston ja huoltoavun Sixille Juhalle (Salminen), Alex Salvinille ja Lorenzo Santolinolle. Mie on kuulemma suunniteltu muita kilpailuja tuolle ajankohdalle, Seistola kertoo.
Viime vuonna kultamitalin kaulaansa saanut Seistola oli pettynyt tiiminsä päätökseen. - Olisin ehdottomasti halunnut olla mukana joukkueessa. Viime vuodelta mie jäi niin hyvät muistot kisasta ja olen todella pettynyt, etten voi olla tänä vuonna edustamassa Suomea.
Seistolan Sixin aikainen kisa on miehelle vielä epäselvä. - Mie ei ole vielä kerrottu, missä tiimi haluaa minun ajavan. Katsoin itse kalenterista ja samaan aikaan Sixin kanssa on Amerikassa GNCC-kisa, ehkä menen sinne. Vaikka olisin halunnut ajaa ennemmin Sixillä, on minun tehtävä niin kuin työnantajani sanoo.
Seistolan sopimus Husqvarnan kanssa on katkolla tämän vuoden lopulla. - Neuvottelu ensi kaudesta ei ole vielä aloitettu. Mia ei ole mitään syytä lähteä Husqvarnalta, mutta olen toki avoin muillekin ehdotuksille, Seistola päättää.
Mattila joukkueeseen
Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen ilmoitti tänään, että Jari Mattila pohtii mahdollista osallistumistaan Sixille. Tavoitimme illalla Mattilan. - Nyt näyttää siltä, että vastaukseni on myöntävä. Sain itse eilen tiedon asiasta ja rupesin järjestelmän asioita. Tämän päivän aikana hommat ovat edenneet positiivisesti ja ne mahdollistavat osallistumiseni Sixille, Mattila kertoo.
- Ilmoitan asian huomenna (perjantaina) Konttiselle ja sen jälkeen voin aloittaa valmistautumisen kisaan. Sixi on kuitenkin niin pitkä ja raskas kilpailu, että sinne lähteäkseen täytyy olla todella hyvässä kunnossa, kertoi tyytyväinen Mattila.
Jani Hovi / Xracing